Harvinainen tapaus: Veikkausliigaseura lähtee kauteen täysin suomalaisvoimin
Kuva: Juha Tamminen
HIFK lähtee tulevaan Veikkausliigakauteen täysin kotimaisin voimin. Edellisen kerran FC Honka lähti kauteen täysin kotimaisella joukkueella kaudella 2007.
– Alusta alkaen tavoitteenamme oli tehdä kotimainen joukkue, jossa jokainen pelaaja taistelee IFK:n puolesta joukkueena. Haluamme viedä kotimaista jalkapalloa eteenpäin, sillä Suomessa on erittäin paljon hyviä ja potentiaalisia pelaajia, HIFK:n urheilutoimenjohtaja Henri Määttä kertoo seuran verkkosivuilla.
– Tarkoituksena on myös seurata seuran omia junioreita, joissa ollaan tehty todella hyvää työtä. Tavoitteena on sitä kautta saada uusia pelaajia edustusjoukkueen rinkiin.
HIFK:lla on nyt pelaajasopimukset kolmen maalivahdin sekä 21 kenttäpelaajan kanssa.
– Joukkueemme on erinomainen Veikkausliigaan. Saimme kaikki ne pelaajat, jotka halusimme. Joukkueessa on hyvä sekoitus nuorta, potentiaalista ja nälkäistä pelaajaa, joiden tavoitteet ovat ulkomailla. Sen lisäksi meillä on kokeneita ja rutinoituneita pelimiehiä, jotka pystyvät omalla kokemuksellaan ja näkemyksillään auttamaan koko joukkuetta, Määttä sanoo.
– Tällä kaudella näemme mihin se riittää. Uskon, että pitkälle.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Jorginho ottaa yhteen jättisuositun poptähden kanssa: ”Ilman faneja et olisi mitään”
- Antaako Argentiina muille tasoitusta erikoisessa MM-kenraalissa?
- Huuhkajat-pelaaja avasi maalitilinsä
- ”Todellinen ammattilainen” – Bundesliigan jätti solmi tärkeän jatkosopimuksen
- Mitä ihmettä? Valioliigalle jopa seitsemän Mestarien liiga -paikkaa
- Cristiano Ronaldo ulkona maajoukkueesta – taustalla pitkittynyt syy
- Haastattelu: Senne Vits nauttii elämästään Pietarsaaressa
- Lisää muutoksia Huuhkajiin – odotettu debytantti
- Uusi luku suomalaisessa jalkapallohistoriassa – Eremenkon veljekset palaavat yhteen
- Veikkausliigan lähiöseura valmistautuu historialliseen kauteen – ”Joukkue on valmis”

- Tässä ovat Eurooppa-liigan ja Konferenssiliigan puolivälieräparit
- Veikkausliigan lähiöseura valmistautuu historialliseen kauteen – ”Joukkue on valmis”
- ”Todellinen ammattilainen” – Bundesliigan jätti solmi tärkeän jatkosopimuksen
- Iran: MM-kisoista uusi kanta
- Huuhkajat-pelaaja avasi maalitilinsä