Hollannin maajoukkuepakki Liverpoolin kiikarissa
Kuva: Getty Images
Hollannin paidassa MM-pronssia voittanut laitapuolustaja Daryl Janmaat kiinnostaa Liverpoolia.
25-vuotiasta oikeaa puolustajaa kaavaillaan lähtökuopissa olevan Glen Johnsonin, 32, manttelinperijäksi.
Janmaat siirtyi täksi kaudeksi Newcastleen Feyernoordista. Hän on ollut Newcastlen kauden jokaisessa Valioliiga-pelissä avauksessa ja pelannut järjestäen pelit loppuun saakka. Hän on tehnyt yhden ja syöttänyt kuusi maalia.
Janmaat on edustanut Hollannin A-maajoukkuetta 23 kertaa vuonna 2012 tapahtuneen debyyttinsä jälkeen eli hän on ollut myös maajoukkueen runkomiehiä viime vuodet.
LUE MYÖS:
- Christian Eriksen jättää Wolfsburgin – tässä syy
- PSG:n puolustaja oikeuden eteen – Kylian Mbappé saatetaan kutsua todistajaksi
- Cristiano Ronaldo jatkaa yhä maajoukkueessa – puhui suoraan uransa lopusta
- Portugalin päävalmentajalta iso päätös Cristiano Ronaldon suhteen – ”Totta kai…”
- Nyt näyttää pahalta – Huuhkaja-kärki avaa tilannettaan
- Lehti: Suomalaisluotsi Skotlannin suurseuran tutkassa
- Entinen Ballon d’Or -voittaja ihmettelee nykyistä kampanjointia: ”Se on hassu palkinto”
- Kylian Mbappé: Joukkuepalkinnot ovat saaneet liikaa painoarvoa
- Entinen huipputoppari löysi seuran – iso apu keskikastin joukkueelle
- Toni Koskela potku-uhan alla Ruotsissa: ”Jalkapallovalmentajana tiedät, että jokaista päivää arvioidaan”
- Tijjani Reijnders sanoi ääneen sen, mitä moni ei uskalla: Saudi-siirron syy oli raha
- Entinen huipputoppari löysi seuran – iso apu keskikastin joukkueelle
- Toni Koskela potku-uhan alla Ruotsissa: ”Jalkapallovalmentajana tiedät, että jokaista päivää arvioidaan”
- Suomi jättisuosikkina San Marinon kaatoon – Huuhkajilta suorat sanat: ”Ei hirveästi kiinnosta, miltä se näyttää katsojan silmään”
- Haastattelu: Jevgeni Baškirov on kuntouttanut polveaan lähes puoli vuotta – ”En toivo tätä kenellekään”
- Huuhkajien Topi Keskinen todisti outoa tilannetta Tanskassa: ”Olihan se erikoinen setti”
- Kylian Mbappé: Joukkuepalkinnot ovat saaneet liikaa painoarvoa
- Haastattelu: Ilari Kangasniemi yrittää nyt sopeutua Leicesteriin
- Lehti: Suomalaisluotsi Skotlannin suurseuran tutkassa
- Haastattelu: Ivan Piñol vaatii TPS:ltä lisää kunnianhimoa – tulevaisuus auki: ”Tämä on minulle ratkaiseva hetki”