Manchester United on entistä varmempi siitä, että ryhmä saa nauttia ainakin vielä yhden kauden verran David de Gean palveluksista. De Gea on yhdistetty vahvasti huhuissa Real Madridiin Iker Casillasin tontin perijäksi. De Gean sopimus on voimassa kesään 2016, eikä United ole onnistunut sitomaan espanjalaista uudella pahvilla. The Independent -lehden United ei haluaisi päästää De Geaa ilmaiseksi ja ensi kesänä olisi viimeinen hetki myydä. Toisaalta manageri Louis van Gaal on hankkimassa monta vahvistusta ensi kesänä ja kaipaisi myös jatkuvuutta ryhmäänsä. Niinpä myyminen ei ole ykkösvaihtoehto, eikä lehden mukaan United haluaisikaan millään menettää espanjalaista vahtiaan. Tiettävästi De Gealle on tarjottu peräti 200 000 punnan viikkosopimusta, jotta vahti jäisi seuraan. Van Gaal on aiemmin jo kertonut, että pallo on nyt De Galle. – Se (jatko) voi tapahtua, mutta minä en ole pomo. Pelaaja on nyt pomo, ja hän voi sanoa kyllä tai ei. Haluan hänen jäävän, mutta sitä täytyy kysyä De Gealta, ei minulta. Hänen on laitettava nimi paperiin, mutta me olemme tarjonneet paljon rahaa, van Gaal kertoi tilanteetsta lehden mukaan.

LUE MYÖS: