Jaro kommentoi rasismikohua – ”Tunteet olivat pinnassa”
Kuva: Juha Tamminen
Jaro-KTP-ottelun jälkimainingeista nousi haloo, kun Jaron päävalmentaja Alexei Eremenko arveli, ”ettei valkoihoinen pelaaja olisi saanut punaista korttia tilanteesta, josta 16-vuotias Serge Atakayi sen sai.
Kongolaislähtöinen Atakayi potkaisi jälkitilanteessa kevyesti KTP-pelaajaa. Jaro on julkaissut kotisivuillaan tiedotteen tapahtumaan liittyen.
Jaron toimitusjohtaja Niklas Storbacka on keskustellut tapauksesta Eremenkon, joka viettää ottelutauon ulkomailla, kanssa.
Eremenko kertoo, ettei hänen tarkoituksensa ollut syyttää [Antti] Munukkaa rasistiksi vaan herättää keskustelua tuomaripäätöksestä. Hän on pahoillaan siitä, että asian otsikointi ja keskustelun huomio ovat tiedotusvälineissä kääntyneet aivan väärän asian puoleen.
Ottelun jälkeen tunteet olivat pinnassa ja koska usean vuoden aikana kyseenalaiset tuomaripäätökset ovat kohdistuneet meidän ulkomaalaisia pelaajiamme kohtaan, tunsi hän syyn reagoida puolustaakseen oman joukkueensa pelaajaa, joka tässä tapauksessa on nuori, urallaan eteenpäin suuntautuva pelaaja. Tällä kertaa kyseenalaisen tuomaripäätöksen yhtä meidän pelaajaamme vastaan teki Munukka, jota Eremenko ei todellakaan halua syyttää rasistiseksi.
Storbacka toteaa, että jalkapallo on urheilua, joka herättää tunteita ja mielipiteitä. Tämä on osa peliä ja näin sen täytyy ollakin. Viimeisen kahden vuoden ajan Veikkausliigaa on pelattu RESPECT-tunnuslauseen mukaan, mikä noudattaa UEFA:n rasisminvastaista kampanjaa.
Kampanjaan kuuluu, että kaikki pelaajat, tuomarit ja valmentajat vastustavat kaiken tyyppistä rasismia ja syrjintää kunnioittaen sekä kanssapelaajiansa, vastustajiensa pelaajia, tuomareita sekä muita jalkapallon keskuudessa toimivia ihmisiä.
FF Jaro korostaa kunnioittavansa näitä arvoja ja toivookin, että sekä vastustajat että tuomarit tuntevat itsensä tervetulleiksi tuleviin otteluihin Pietarsaareen.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- FotbollDirekt: KuPS neuvottelee ruotsalaishyökkääjän kanssa
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Leo Walta sai miljoonasiirron!
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- Fifa-pomo haluaa Venäjän takaisin
- Romano: Ranskan maajoukkuetähti on saamassa ison diilin
- Cristiano Ronaldon painostus pysäytti Karim Benzeman siirron
- Virallista: Casper Terho siirtyy Hollantiin – lainasopimuksessa osto-optio
- Ranskalaismedian tiedot: Glen Kamarasta uusi tarjous
- Huhut Matias Siltasen ympärillä kiihtyvät – näin seurapomo kommentoi ruotsalaismedialle: ”Se pitää paikkansa”
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Cristiano Ronaldon painostus pysäytti Karim Benzeman siirron
- Expressen: KuPS lähellä ulkomaalaispelaajan hankintaa
- Leo Walta sai miljoonasiirron!
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- FM: Glen Kamara olisi halunnut siirtyä takaisin Englantiin
- Huhut Matias Siltasen ympärillä kiihtyvät – näin seurapomo kommentoi ruotsalaismedialle: ”Se pitää paikkansa”
- Fifa-pomo haluaa Venäjän takaisin
- Ranskalaismedian tiedot: Glen Kamarasta uusi tarjous
- Romano: Ranskan maajoukkuetähti on saamassa ison diilin