Veikkausliiga-seura vääntää yleisurheiluseuran kanssa stadionista: ”En näe, että voidaan olla samassa paikassa”
Kuva: Juha Tamminen
IFK Mariehamnin kotikentän Wiklöf Holding Arenan tulevaisuudesta käydään tiukkaa vääntöä jalkapallon ja yleisurheilun kesken.
WHA on tällä hetkellä molempien lajien käytössä ja yleisurheilijat haluavat jatkossakin pysyä areenalla ja ovat luonnostelleet myös laajennusta, jonka myötä sekä yleisurheilu että jalkapallo voisivat jatkaa edelleen yhteisessä paikassa. Yleisurheiluväen ehdotuksen mukaan nykyinen jalkapallokenttä tuhotaan, juoksuratoja tulee kahdeksan ja itse kenttä on jatkossakin luonnonnurmea.
– Jotta tämä olisi mahdollista, pitää Idrottsgatania kaventaa ja tehdä yksisuuntaiseksi tai kävelykaduksi, sanoi ÅID friidrottin puheenjohtaja Sune Manselin Ålands Radiolle viitaten areenan pääkatsomoa vastapäätä olevalla sivulla kulkevaan katuun.
Lajit keskustelevat suunnitelmista keskenään, mutta suhtautuminen on varsin epäilevää.
– Mikäli molemmat lajit haluavat kehittää toimintaansa, en näe että jalkapallo ja yleisurheilu ovat samassa paikassa, IFK Mariehamnin Thomas Fonsell sanoo suoraan.
LUE MYÖS:
- Entinen Ballon d’Or -voittaja ihmettelee nykyistä kampanjointia: ”Se on hassu palkinto”
- Kylian Mbappé: Joukkuepalkinnot ovat saaneet liikaa painoarvoa
- Entinen huipputoppari löysi seuran – iso apu keskikastin joukkueelle
- Toni Koskela potku-uhan alla Ruotsissa: ”Jalkapallovalmentajana tiedät, että jokaista päivää arvioidaan”
- Haastattelu: Jevgeni Baškirov on kuntouttanut polveaan lähes puoli vuotta – ”En toivo tätä kenellekään”
- Tijjani Reijnders sanoi ääneen sen, mitä moni ei uskalla: Saudi-siirron syy oli raha
- Juho Lähteenmäellä, 20, väkevä kausi – nyt Huuhkajiin: ”Mittaamaan omaa tasoa”
- Suomi jättisuosikkina San Marinon kaatoon – Huuhkajilta suorat sanat: ”Ei hirveästi kiinnosta, miltä se näyttää katsojan silmään”
- Huuhkajien Topi Keskinen todisti outoa tilannetta Tanskassa: ”Olihan se erikoinen setti”
- Haastattelu: Ilari Kangasniemi yrittää nyt sopeutua Leicesteriin

- Haastattelu: Ivan Piñol vaatii TPS:ltä lisää kunnianhimoa – tulevaisuus auki: ”Tämä on minulle ratkaiseva hetki”
- Juho Lähteenmäellä, 20, väkevä kausi – nyt Huuhkajiin: ”Mittaamaan omaa tasoa”
- Huuhkajien Oiva Jukkola kertoo ajastaan Kazakstanissa – yksi selvä ero Veikkausliigaan
- Tähtipelaaja Granit Xhaka kohun keskellä – syrjään maajoukkueesta
- Toni Koskela potku-uhan alla Ruotsissa: ”Jalkapallovalmentajana tiedät, että jokaista päivää arvioidaan”