Brittimanagerin esitys: Eurooppa-liigan karsinnat alueellisiksi
Kuva: Getty Images
Skotlantilaisseura St Johnstonen manageri Tommy Wright on esittänyt, että Eurooppa-liigan ensimmäiset karsintakierrokset pitäisi saada alueellisiksi, kertoo BBC.
Wrightin purkaus johtunee siitä, että miehen seura joutuu ensimmäisellä karsintakierroksella matkaamaan Armeniaan Alashkhert FC:n vieraaksi. Tuon otteluparin voittaja taas kohtaa seuraavalla viikolla joko Belgradin Punaisen Tähden tai kazakstanilaisen Kairat Almatyn.
– Mielestämme olisi yleisjärjen mukaista alueellistaa ne (karsinnat), toteaa Wright.
Suomalaisseuroilla ei ole Eurooppa-liigan ensimmäisellä karsintakierroksella luvassa hirveää matkustamista, sillä VPS ja FC Lahti matkaavat Ruotsiin. SJK sentään joutuu vierailemaan Islannissa saakka.
UEFA on täksi kaudeksi nostanut Eurooppa-liigan karsintakierrosten niin sanottuja kierroskorvauksia, jotka jokainen karsintakierrokselle pääsevä seura saa.
Ensimmäisestä karsintakierroksesta saa 200 000 euroa (ennen 120 000), toisesta karsintakierroksesta 210 000 (ennen 130 000) ja kolmannesta karsintakierroksesta 220 000 (ennen 140 000).
Lisäksi lohkovaihetta edeltävästä viimeisestä pudotuspelivaiheesta, jossa kohdataan Mestarien liigan kolmannella karsintakierroksella pudonnut, saa 230 000 euroa (ennen 150 000). Mikäli seura pääsee Eurooppa-liigan lohkovaiheeseen, ei se saa tuota korvausta. Siellä on kuitenkin luvassa omat korvauksensa.
Lähde:UEFA.com
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- Sensaatio! HJK pudotti Manchester Cityn
- Turkin presidentti Erdoğan puuttui peliin – N’Golo Kantén siirtofiaskossa uskomaton käänne
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Glen Kamara loukkaantui pahasti – kammottava kuva
- Siirtofiasko! Suurseuralta harvinainen tylytys kauppakumppanille
- KuPS vahvistuu hyökkääjällä
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä
- Virallista: Armend Kabashi löysi uuden seuran
- Yhdistelylaina: Hyvä tapa selkeyttää omaa taloutta
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Sensaatio! HJK pudotti Manchester Cityn
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä
- Turkin presidentti Erdoğan puuttui peliin – N’Golo Kantén siirtofiaskossa uskomaton käänne
- KuPS vahvistuu hyökkääjällä
- Glen Kamara loukkaantui pahasti – kammottava kuva
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Paikallismedia: Diogo Tomas jäämässä loppukaudeksi ADO Den Haagiin
- Siirtofiasko! Suurseuralta harvinainen tylytys kauppakumppanille