Leicester Cityn Nigel Pearson on saanut potkut. Ex-puolustaja oli seurassa managerina marraskuusta 2011 saakka.

Potkut tulevat melkoisena yllätyksenä, sillä Pearson onnistui säilyttämään seuran pääsarjatasolla sen sijoittuessa 14:nneksi. Leicester palasi viime kaudeksi Valioliigaan kymmenen vuoden tauon jälkeen.

Leicester antoi tiedotteessaan tunnustusta Pearsonin tekemälle työlle ja kertoi, että ”seuran ja Pearsonin välille on tullut perustavanlaatuisia periaatteellisia erimielisyyksiä.” Nämä erimielisyydet estävät seuran mukaan yhteistyön jatkumisen.

Sky Sportsin toimittaja Rob Dorsett esitti Twitter-tilillään, että Pearsonin pojan saamilla potkuilla oli keskeinen rooli Pearsonin ja seuran välirikossa.

Pearsonin poika James, joka oli Leicesterin sopimuspelaaja, sai aiemmin tässä kuussa potkut. Potkut olivat seurausta siitä, että nuorukainen osallistui yhdessä kahden muun seuran nuoren pelaajan kanssa Leicesterin Thaimaan-kiertueella orgioihin, joissa käytettiin rasistista kieltä thaimaalaisia kohtaan. Video tapahtumasta päätyi brittilehdille.