Bayern Münchenin toimitusjohtaja Karl-Heinz Rummenigge myöntää, että saksalaisseura on kiinnostunut hankkimaan Juventuksen Arturo Vidalin. – Toivon Arturo Vidalin lopulta siirtyvän seuraamme. … En voi julkistaa juuri nyt mitään. Jos hankimme jonkun, hän olisi erittäin hyvä pelaaja, totesi Rummenigge Guardianin mukaan. Eilen uutisoitiin jo Bayernin olevan kiinnostunut chileläistähdestä, joka oli aiemmin kesällä voittamassa maansa kanssa Copa Américan mestaruutta. Vidalin siirtosumman uskotaan olevan noin 40 miljoonan euron luokkaa. Bastian Schweinsteigerin lähtö jätti Bayernin keskikentän keskustaan aukon, jonka juoksuvoimainen Vidal saattaisi pystyä monipuolisuudellaan täyttämään. Vidalilla on lisäksi aiempaa kokemusta saksalaisesta jalkapallosta, sillä mies pelasi neljä vuotta Bayer Leverkusenista ennen siirtymistään Italiaan.

LUE MYÖS: