Europelit iso mahdollisuus VPS:lle ”Meillä ei ole mitään hävittävää”
Kuva: Juha Tamminen
VPS kohtaa AIK:n torstaina klo 19.00 Oulun Raatin stadionilla Eurooppa-liigan ensimmäisen karsintakierroksen ottelussa.
VPS:n kausi Veikkausliigassa on sujunut umpisurkeasti. Europelit tuovat vaasalaisille mahdollisuuden kääntää kurssi myös kotimaan kentillä. Voitto ennakkosuosikki AIK:sta tekisi vaasalaisten kolhuja saaneelle itsetunnolle hyvää.
– Tietysti sitä se parhaimmillaan on – mahtava mahdollisuus. Itse olen pelannut Eurooppa-liigaa ja Mestarien liigaa Klubissa. Ne pelit tuo aina piristysruiskeen keskelle kautta. Niissä on aina erilainen virinä kun vastassa on vieraita joukkueita, eri stadioneita ja erilaista yleisöä. Kivaa hypeä ja hyvää eurofiilistä, VPS:n hyökkääjä Juho Mäkelä toteaa SuomiFutis-sivustolle.
VPS:lla ei käynyt arpaonni. AIK on yksi Ruotsin isoista seuroista ja sijoittui viime kaudella pronssille. Kuntopuntarissa se porskuttaa neljän ottelun tappiottomassa putkessa.
– AIK oli varmaan kovin vastus mitä pystyi tulemaan. Ollaan selkeästi altavastaajia. Meille tämä on suuri mahdollisuus. Kukaan ei odota, että jatkoon mennään. Me kuitenkin itse uskotaan siihen ja uskon, että voidaan voittaa.
Voitto AIK:sta ja vielä otteluparista jatkoon meno tekisi alkukauden pahasti rämpineelle VPS:lle hyvää.
– Jos pystytään voittamaan ja pelaamaan hyvä peli. Se toisi rutkasti itseluottamusta ja voi kääntää kauden.
Toinen mahdollisuus on, että ennakkosuosikki AIK takoo vaasalaisia turpiin todella rumin numeroin.
– Se on myös mahdollisuus, mutta ei sitä ajatella. Ajatellaan positiivisena mahdollisuutena. Etukäteen ajatellaan, että me mennään Ouluun ja yllätetään AIK. Ne sitä paitsi katsoo sarjataulukkoa ja toteaa, että sieltä tulee vastaan Suomen heikoin joukkue ja helppo peli edessä, Mäkelä naurahtaa.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- Sensaatio! HJK pudotti Manchester Cityn
- Turkin presidentti Erdoğan puuttui peliin – N’Golo Kantén siirtofiaskossa uskomaton käänne
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Glen Kamara loukkaantui pahasti – kammottava kuva
- Siirtofiasko! Suurseuralta harvinainen tylytys kauppakumppanille
- KuPS vahvistuu hyökkääjällä
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä
- Virallista: Armend Kabashi löysi uuden seuran
- Yhdistelylaina: Hyvä tapa selkeyttää omaa taloutta
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä
- Glen Kamara loukkaantui pahasti – kammottava kuva
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Cristiano Ronaldon painostus pysäytti Karim Benzeman siirron
- KuPS vahvistuu hyökkääjällä
- Siirtofiasko! Suurseuralta harvinainen tylytys kauppakumppanille
- Sensaatio! HJK pudotti Manchester Cityn
- Turkin presidentti Erdoğan puuttui peliin – N’Golo Kantén siirtofiaskossa uskomaton käänne
- Ranskalaismedian tiedot: Glen Kamarasta uusi tarjous