HJK läväytti sunnuntaiaamuna ilmoille tiedotteen, jossa nigerialaispelaaja Taye Taiwon sopimuksesta ilmoitettiin.

Moni kenties ihmetteli, miksi tässä vaiheessa kautta näin nimekäs mies tulee Klubiin. Onhan HJK jo käytännössä pudonnut Eurooppa-liigasta ja kotoisen sarjan voiton luulisi tulevan kotiin nykyiselläkin lineupilla.

Turha hankinta, hätäisin huutaisi.

Taiwon, 30, ansioluettelo on sellainen, josta niin sanottu liigajyrä voi vain haaveilla. Kokemusta MM-kisoista, pelejä huippuseuroissa kuten Marseille ja AC Milan, isoja pokaaleja, ylivertaisia näyttöjä pelikentiltä.

”Kova pelimies”, kuten HJK:n urheilutoimenjohtaja Tuomo Saarnio luonnehti.

Meriiteistä huolimatta HJK halusi Taiwon testijaksolle jo elokuun alussa. Miltei puolitoista vuotta pelaamatta ollut Taiwo on lehtitietojen mukaan kovassa tikissä, mutta ei sopimusta kannata pelkkien puheiden perusteella tehdä. Aki Riihilahti ja kumppanit haluvat minimoida riskit.

Olisihan Taiwo sopimuksen jo muualta kahminut, jos hän olisi parin vuoden takaisessa vireessään. Eivät pelaajien markkinat sentään niin kehnot voi olla. HJK on ollut syystäkin varovainen.

Sopimus kestää loppukauden, ja optio ensi kaudesta on tiettävästi seuralla, ei pelaajalla (uutinen). Näin HJK:lla on muutama kuukausi aikaa tarkastella Taiwoa tositoimissa. Mikäs sen informatiivisempaa.

Parhaimmassa tapauksessa HJK saa todella nopean ja hirmupotkuisen vasemman pakin. Pahin skenaario taas on, että HJK saa syksyn ajaksi vähän lisää leveyttä pakkiosastolleen.

Potentiaalinen ja hyvä hankinta siis, kun vähän enemmän miettii.

Jaakko Käyhkö
Twitter: @JaakkoKayhko