Real Madrid tekemässä vielä kesän jättihankinnan?
Kuva: Getty Images
Real Madridilta on totuttu näkemään joka kesänä ainakin yksi jättihankinta. Tämä suvi ei välttämättä tee poikkeusta.
Gareth Bale tuli valkopaitoihin kaksi vuotta sitten jättisummalla Tottenhamista, viime vuonna oli James Rodríguezin vuoro vaihtaa La Ligan jättiin ja tällä kertaa madridilaisten haaviin saattaa tulla Juventuksen tähtinimi Paul Pogba.
– Tehkää mitä täytyy hankkiaksenne hänet, puheenjohtaja Florentino Perez laukoi El Paisin mukaan muulle seurajohdolle.
Pogban hankinta olisi tiettävästi 80 miljoonan euron luokkaa, mutta kaupanteossa on monta mutkaa. Ensinnäkään seurapomo Perez ei ole parhaimmissa väleissä Pogban agentin Mino Raiolan kanssa. Neuvotteluissa Raiolan kanssa on ongelma siitäkin syystä, että agentti on saattanut jo sopia jotain Barcan seurajohdon kanssa.
Lisäksi Oualid Tranazefti omistaa Pogban kuvaoikeudet, joten valkopaitojen pitäisi maksaa paitsi myös Juventukselle myös tälle taholle kaupat tehdäkseen. Summaksi voisi muodostua jopa 15 miljoonaa euroa ellei sitten toisenlaista sopimusta tehdä.
Pogba on pitänyt yhteyttä edelleen Zinedine Zidaneen sekä pelaajistosta Raphael Varaneen ja Karim Benzemaan. Tämän kolmikon tehtävänä on osaltaan houkutella ranskalainen Madridiin.
Uusi valmentaja Rafa Benitez ottaisi varmasti mielellään Pogban tasoisen hankinnan keskikentälleen.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- Sensaatio! HJK pudotti Manchester Cityn
- Turkin presidentti Erdoğan puuttui peliin – N’Golo Kantén siirtofiaskossa uskomaton käänne
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Glen Kamara loukkaantui pahasti – kammottava kuva
- Siirtofiasko! Suurseuralta harvinainen tylytys kauppakumppanille
- KuPS vahvistuu hyökkääjällä
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä
- Virallista: Armend Kabashi löysi uuden seuran
- Yhdistelylaina: Hyvä tapa selkeyttää omaa taloutta
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä
- Glen Kamara loukkaantui pahasti – kammottava kuva
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Cristiano Ronaldon painostus pysäytti Karim Benzeman siirron
- Siirtofiasko! Suurseuralta harvinainen tylytys kauppakumppanille
- KuPS vahvistuu hyökkääjällä
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Ranskalaismedian tiedot: Glen Kamarasta uusi tarjous
- Virallista: Armend Kabashi löysi uuden seuran
- Expressen: KuPS lähellä ulkomaalaispelaajan hankintaa