HJK matkustaa sunnuntaina Pietarsaareen Jaroa vastaan. Klubin tavoitteena on palata liigan piikkipaikalle.

Hallitseva mestariryhmä putosi viime kierroksella pois piikkipaikalta. Mestaruustaisto elää vahvasti, sillä SJK, HJK ja RoPS ovat tasapisteissä Veikkausliigan keulilla. Kolmikosta SJK:lla on paras maalisuhde.

Klubi lähtee otteluun ärsytettynä, sillä torstaina se kärsi ensimmäisen kotitappionsa FC Interille.

– Aika paljon saamme nyt reissata, mutta kaikki pelit pitää voittaa, oltiin sitten vieraissa tai kotona. Meidän täytyy pelata läpi ottelun hyvin puolustussuuntaan ja olla hyökkäyspäässä vaarallisia. Omaan tekemiseen pitää uskoa koko ajan, muuten ei hyvä heilu, Erfan Zeneli tuumii seuran nettisivuilla.

HJK saa otteluun sairastuvalta apuja, sillä Gideon Baah palaa kehiin. Poissaolojakin löytyy silti runsain mitoin, muun muassa Tapio Heikkilä, Markus Heikkinen ja Ousman Jallow puuttuvat nimimiehistä.

Vastustaja Jarolla on myös loukkaantumishuolia, mutta Alexei Eremenko jr:n pitäisi palata tähän otteluun.

Veikkausliiga sunnuntaina

SJK – FC Lahti
Jaro – HJK
Ilves – IFK Mariehamn