Video: San Marinolle harvinaista herkkua: edellinen vierasmaali vuodelta 2001!

San Marino ei juurikaan ole maalien makuun päässyt arvokisakarsinnoissa. Niinpä maalia Liettuaa vastaan osattiin juhlia oikein kunnolla.
San Marino oli venyä jättiyllätykseen nappaamalla tasapelin Liettuaa vastaan. Matteo Vitaiolin maali 55. minuutilla ei kuitenkaan riittänyt, kun ottelun lisäajalla Lukas Spalvis ampui 2-1-voiton kotijoukkueelle. San Marinolla oli loistosaumat venyä pisteille, sillä Liettua joutui pitkän aikaa pelaamaan miesvajaalla.
Ennen Vitaolin maalia vahti Giedrius Arlauskis oli ajettu ulos, ja seuranneesta vapaapotkusta historiallinen osuma syntyi. San Marino voi myös kehua olleensa viimeistelyssä tehokas, sillä se sai ottelussa vain yhden laukauksen aikaiseksi.
Vitaiolinin maalista osattiin tappiosta huolimatta nauttia. Olihan edellinen osuma syntynyt vuonna 2001 Latviaa vastaan. Tuolloin osumasta vastasi Nicola Albani. Kaikkiaankin San Marino on tehnyt vain viisi maalia kilpailullisissa otteluissa.
Kaikkiaan kääpiövaltio ehti pelata peräti 34 peräkkäistä vieraspeliä ilman osumaa.
Jos San Marino olisi venynyt tasapeliin, olisi se ollut maan historian toinen karsintapeleissä vieraskentällä.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Kesätoripodcast: Hulluin siirto ikinä & viikon kuumimmat kesäliikkeet
- Italopodcast: Pillit pussiin ja uuteen nousuun – Brescia palaa huipulle?
- Näkökulma: Tukkapöllyn Färsaarilla täytyy herättää HJK – kaksi ongelmaa ratkaistava
- Huuhkajien Fredrik Jensenin uusi seura selvillä
- Marko Saloranta kommentoi Helmareiden EM-pettymystä: ”Tulee sattumaan pitkään”
- Sveitsissä hehkutusta Helmareiden pudotuspelihaaveet murskanneesta noususta – ruotsalaisvalmentajan ilo pilvissä: ”Tällaiset hetket”
- Miika Nuutinen reagoi HJK:n nöyryyttävään selkäsaunaan: ”Täysi painajainen”
- Tähtihyökkääjä jättää VPS:n – siirtyy Saksaan
- Jättimäinen pettymys! Helmareiden unelma kaatui viime metreillä
- HJK:lle karmea nöyryytys – europelit vaarassa katketa lyhyeen
- Tähtihyökkääjä jättää VPS:n – siirtyy Saksaan
- Lionel Messi teki jälleen yhden ennätyksen MLS-liigassa. Meneekö tuossa itsekin jo laskuissa sekaisin?
- HJK:lle karmea nöyryytys – europelit vaarassa katketa lyhyeen
- Katso: Humanoidirobotit ottivat yhteen jalkapallon merkeissä – lopputulos oli karu
- Miika Nuutinen reagoi HJK:n nöyryyttävään selkäsaunaan: ”Täysi painajainen”
- Suurseura löylytti Ilvestä! Yhdeltä pelaajalta hurjat tehot
- Ranskalainen supertähti siirtyy Saudi-Arabiaan
- Näkökulma: Tukkapöllyn Färsaarilla täytyy herättää HJK – kaksi ongelmaa ratkaistava
- Huuhkajien Fredrik Jensenin uusi seura selvillä
- Jättimäinen pettymys! Helmareiden unelma kaatui viime metreillä