Wayne Rooneyn edellisestä liigamaalista kohta 1 000 minuuttia – ”Ei pulma”
Kuva: Getty Images
Manchester Unitedin manageri Louis van Gaal ei ole huolissaan, vaikka Wayne Rooneyn edellisestä liigamaalista on pian 1000 minuuttia.
Rooney teki viimeksi maalin Valioliigassa huhtikuussa Aston Villan verkkoon. Osumaa hän tosin juhli Englannin Liigacupissa viikolla osuttuaan Old Traffordilla Ispwichin verkkoon. Kaikkiaan Rooney on tehnyt kuusi maalia tähän sesonkiin, jos mukaan lasketaan Englannin paidassakin syntyneet osumat.
Mutta liigassa ei ole kulkenut. Kuiva putki on kestänyt 954 minuuttia, joten tuhannen minuutin raja voi mennä rikki tänään Sunderlandia vastaan.
Ajanjakso vailla maalia liigassa on jo pisin Rooneyn uralla.
– En usko, että maaliton putki on pulma hänelle, minulle tai seuralle, joten hän tulee tekemään maaleja myös Valioliigassa. Siitä olen varma, ja sen te tulette näkemään, van Gaal tokaisi The Telegraph -lehden mukaan.
– Hän on tehnyt jo neljä maalia cupin peleissä tällä kaudella, mutta pelaajana ja managerina sitä ei koskaan tiedä, miksi liigassa maaleja ei ole syntynyt, van Gaal lisäsi.
Van Gaal muistuttaa, että Rooney on ollut myös epäonnekas. Esimerkiksi Newcastlea vastaan Rooneyn maali hylättiin aiheettoman paitsiovihellyksen vuoksi.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Fabrizio Romano: Kolumbialaistähti James Rodríguez siirtyy MLS:ään
- Eveliina Summanen saavutti hienon rajapyykin Tottenhamissa – ”Tämä merkitsee paljon”
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- Real Madridille paha isku Mestarien liigassa – tähtipelaaja sivuun molemmista Benfica-peleistä
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”