Pekka Lyyski tuohtui – ”Tuollaista ei saisi tapahtua!”
Kuva: Juha Tamminen
HJK ja IFK Mariehamn pelasivat maalittoman ensimmäisen puoliajan Sonera Stadiumilla sunnuntaina. Toisella 45-minuuttisella isännät latoivat taululle 4-0-lukemat.
HJK meni johtoon 51. minuutilla rangaistuspotkumaalilla. Toinen osuma tuli vain kaksi minuuttia myöhemmin. Taye Taiwo laukoi ja Ousman Jallow pääsi täysin yksin laittamaan jatkopallon ohi Otso Virtasen IFK-maalilla.
– Olen suht koht tyytyväinen IFK:n ensimmäiseen puoliaikaan. Ensimmäisen maalin jälkeen selkärankamme katkesi. On aivan käsittämätöntä, mitä teimme toisessa maalissa, saarelaisten päävalmentaja Pekka Lyyski puhisi ottelun jälkeisessä lehdistötilaisuudessa.
– Annoimme pelin pois. Harmittaa eniten, miten ryhtimme katosi ensimmäisen maalin jälkeen. Tuollaista ei saisi tapahtua.
Lyyski on ilmoittanut jättävänsä IFK:n päävalmentajapestin kauden jälkeen. Hän ehti luotsata seuraa vuodesta 2002.
– Montaa voittoa täältä ei ole tullut, eli nolla. Se harmittaa, Lyyski kommentoi vierailuitaan HJK:n kotikentälle.
IFK Mariehamn ei taistele Veikkausliigassa mitaleista ennen päätöskierrosta. Kausi painuu kuitenkin seurahistoriaan, sillä joukkue voitti Suomen Cupin ensimmäistä kertaa.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- Sensaatio! HJK pudotti Manchester Cityn
- Turkin presidentti Erdoğan puuttui peliin – N’Golo Kantén siirtofiaskossa uskomaton käänne
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Glen Kamara loukkaantui pahasti – kammottava kuva
- Siirtofiasko! Suurseuralta harvinainen tylytys kauppakumppanille
- KuPS vahvistuu hyökkääjällä
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä
- Virallista: Armend Kabashi löysi uuden seuran
- Yhdistelylaina: Hyvä tapa selkeyttää omaa taloutta
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- KuPS vahvistuu hyökkääjällä
- Sensaatio! HJK pudotti Manchester Cityn
- Turkin presidentti Erdoğan puuttui peliin – N’Golo Kantén siirtofiaskossa uskomaton käänne
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Leo Walta sai miljoonasiirron!
- Paikallismedia: Diogo Tomas jäämässä loppukaudeksi ADO Den Haagiin
- Siirtofiasko! Suurseuralta harvinainen tylytys kauppakumppanille