Puolikuntoinen Valioliiga-tähti jatkoi hurjaa virettään myös maajoukkuepeleissä
Kuva: Getty Images
Alexis Sanchez jatkoi hurjaa virettään Valioliigasta maajoukkuepeleihin vaikka on pelannut puolikuntoisena.
Hän teki viime viikon lopulla Chilen toisen maalin, kun Brasilia kaatui 2-0-lukemin Etelä-Amerikan MM-karsinta-avauksessa. Keskiviikon vastaisena yönä Suomen aikaa hän viimeisteli kaksi ja syötti yhden, kun Chile kaatoi niukasti Perun 4-3-lukemin niin ikään karsintapelissä. Eduardo Vargas teki Chilen kaksi muuta maalia.
Arsenalia seuratasolla edustava laitakärki nilkutti vaihtoon toissa viikonlopun ManU-voiton loppuhetkillä, mutta on pelannut nyt kahdesti Chilen avauksessa sen jälkeen kipujen kanssa.
– Alexis ei saapunut maajoukkueeseen täydessä kunnossa. Hänellä oli kipua nivusessa. Hän ei pystynyt antamaan 100 prosenttia, mutta hänen lepuuttaminen olisi antanut liikaa etua kilpailijoillemme, Jorge Sampaoli perusteli Brasilia-pelin jälkeen lehdistölle Mirror-lehden mukaan.
Tehot hurjia puolikuntoisenakin
Vammoja tai ei, Sanchez on hurjassa vireessä. Valioliigassa hän ampui viisi maalia kahteen edelliseen peliin kuuden maalittoman pelin jälkeen. Maajoukkueessa maaliputki on kolmen ottelun mittainen, kun hän osui myös syyskuussa kertaalleen 3-2-voitossa Paraguayta vastaan. Chile, Ecuador ja Uruguay ovat ainoat puhtaan pelin joukkueet kahden kierroksen jälkeen Etelä-Amerikassa. Brasilia on viides kolmella pisteellä. Paraguayn kanssa 0-0-tuloksen pelannut Argentiina on saalistanut kahdesta pelistään vasta pisteen. Kymmenen joukkueen karsinnasta neljä saa suoran kisapaikan lopulta vuoden 2018 MM-kisoihin ja viides karsii Aasian karsinnoista tulevaa vastustajaa vastaan.LUE MYÖS:
- HJK löi uuden pelaajasopimuksen tiskiin
- Miika Takkula sai huippupestin Ruotsista: ”Olen todella ylpeä”
- Virallista: Miika Takkula jättää Ilveksen – seura nimesi uuden urheilujohtajan
- Tässä ovat Suomen jalkapallovuoden palkitut
- HJK nappasi ulkomaalaispelaajan toisesta liigaseurasta
- Barcelona havittelee Man Unitedin 15-vuotiasta huipputalenttia
- Virallista: Mika Lehkosuo allekirjoitti pitkän jatkosopimuksen Palloliiton kanssa
- Virallista: Niklas Vidjeskog sai valmentajapestin Ruotsista
- Joonas Rantanen kertoi, millaista jalkapalloa HJK haluaa pelata ensi kaudella
- IF Gnistan julkaisi tärkeän jatkosopimuksen

- KuPS teki ison kaappauksen Seinäjoelta
- Miika Takkula sai huippupestin Ruotsista: ”Olen todella ylpeä”