Pikkuhuuhkajien perjantain vastustaja nöyryytti Suomea alkuvuodesta: ”Saimme turpaan oikein kunnolla”
Kuva: Juha Tamminen
Suomen alle 21-vuotiaiden poikien maajoukkue kohtaa perjantaina vierasottelussa Itävallan EM-karsinnoissa.
Pikkuhuuhkajille perjantain ottelu on tärkeä. Se haastaa kaikki kolme otteluaan voittaneen Itävallan, joka jakaa EM-karsintojen 7-lohkon piikkipaikan yhdessä kivikovan Saksan kanssa. Lohkon kolmantena majaileva Suomi on voittanut neljästä pelistään kolme, yhden se hävisi Saksalle selvästi 0-4-lukemin.
Ensimmäisen kutsunsa Pikkuhuuhkajien karsintaotteluun saanut Roni Peiponen, 18, tietää Itävallan olevan taitava joukkue. HJK:ssa päättyneellä kaudella pelannut laitapelaaja kuului Suomen U18-joukkueeseen viime maaliskuussa, kun Itävalta pöllytti Jarkko Wissin suojatteja kaksoismaaottelussa yhteismaalein 7-0.
– Me saimme turpaan oikein kunnolla, puhelimitse Wienistä tavoitettu Peiponen muistelee SuomiFutis-sivustolle.
Ensi kaudeksi Norjan suurseuraan Moldeen 3,5 vuoden pituisella sopimuksella siirtyvä Peiponen uskoo Itävallan vanhemman maajoukkueen pelaavan samalla taktiikalla kuin U18-joukkue. Osa maaliskuussa Suomea nöyryyttäneistä vastustajista lienee mukana perjantaina.
– Heillä oli aika selkeä pelitapa, jota he noudattivat todella hyvin. Taitavia jätkiä.
Samoilla linjoilla Peiposen kanssa on myös Suomen keskikenttäpelaaja Armend Kabashi, joka on muun joukkueen tapaan nähnyt tulevan vastustajan pelaamista videonauhoilta.
– Tosi kova joukkue tulee vastaan. Olemme tarkastelleet videopalavereissa heidän heikkouksiaan, että mihin voisimme iskeä. Taitoa heiltä löytyy joka osa-alueelta ja nopeuttakin. Fyysinen puolikin on kunnossa, Kabashi sanoo.
Kabashi, 19, on tyytyväinen Suomen esityksiin kuluvissa karsinnoissa. Ainoastaan lokakuun alun tappio Saksalle kaivelee Saksan 2. Bundesliigan Eintracht Braunschweigin pelaajaa.
– Tulokset ovat ehdottomasti johtuneet meidän hyvyydestä. Saksa oli kova vastus, mutta kyllä nämä muut pelit ovat minun ja muidenkin pelaajien mielestä olleet aika lailla meidän hallintaamme.
Alle 21-vuotiaiden EM-karsintaottelu Itävalta-Suomi alkaa perjantaina 13.11. klo 19 Suomen aikaa.
Christos Zavros
Twitter: @CZavros
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- FM: Glen Kamara olisi halunnut siirtyä takaisin Englantiin
- Kiinan presidentti saattoi katsoa KuPSin ottelua
- Lähde: Huuhkajien keskikenttäpelaajaa on estetty siirtymästä Englantiin
- Kuva Italian alasarjatuomarista levisi maailmalla – miehet ovat rynnänneet katsomoihin
- Analyysi tuo esiin epämiellyttäviä totuuksia Leo Waltan siirtospekulaatioista
- Juuri nyt: KuPSin Otto Ruoppi siirtyy Bundesliigaan
- Manchester Cityn akatemian kasvatti IFK Mariehamniin
- Huuhkajien Ville Koski siirtyy Espanjan La Ligaan
- Karim Benzema suuttui ja meni lakkoon – seura yrittää korjata tilanteen
- Mestarien liigan arvonta suoritettu – suurseuroja vastakkain heti