Seksivideoskandaali paisuu: Supertähden kiristämäksi joutunut pelaaja rikkoi mediahiljaisuuden

Ranskan maajoukkuepelaaja Mathieu Valbuena on avannut suunsa liittyen lokakuun puolivälissä esille tulleeseen seksivideoskandaaliin.
Lokakuun puolivälissä Ranskan poliisi pidätti maan entisen maajoukkuehyökkääjän Djibril Cissen liittyen tapaukseen, jossa hänen väitettiin kiristäneen Valbuenaa seksivideolla.
Myös Real Madridin hyökkääjän Karim Benzeman on aiemmin väitetty sotkeutuneen maajoukkuetoverinsa Valbuenan kiristysyritykseen. Benzeman väitetään ilmoittaneen Valbuenalle maajoukkuetapahtuman yhteydessä seksivideosta, jonka avulla Valbuenalta yritetään kiristää rahaa. Kolme Benzeman lapsuudenystävää oli lähestynyt häntä kiristämisaikeissa. Trio on väittänyt, että heillä on hallussaan Valbuenan seksivideonauha.
Real Madridin luottokärjen katsotaan osallistuneen Valbuenan kiristämiseen, vaikka pelaaja väittää yrittäneensä olla ikävään tilanteeseen joutuneen maajoukkuetoverinsa tukena.
Benzema joutui pidätetyksi marraskuun alussa tapauksen johdosta. Hänen kerrottiin aiemmin voivan saada jopa viiden vuoden vankeustuomion tempustaan.
Nyt Valbuena on kommentoinut tapausta ensimmäistä kertaa medialle, ranskalaiselle Le Mondelle. Hän kertoo oman näkemyksensä siitä, millä tavalla Benzema on kiristänyt häntä seksivideoon liittyen.
– Hänen puhetyylinsä ei ollut agressiivinen, eikä hän tuonut puhetta rahasta erityisesti esille, mutta hän vaati minun tapaavan jonkun, Lyonin pelaaja Valbuena sanoi Le Mondelle viitaten nauhaa tiettävästi hallussaan pitävään kolmikkoon.
– En ole koskaan tavannut ketään kuka tuhoaisi videon ilmaiseksi, vain sen takia että rakastaa minua, Valbueno harmitteli apeana.
Tapauksen takia ensimmäisenä pidätetyksi tullut Cisse joutui itse kiristyksen uhriksi seksivideonsa takia vuonna 2008 pelatessaan Marseillessa. Silloin kiristäjä vaati pelaajalta yli reilun yli 100 000 euron lunnaita, jotta hän luopuisi videosta. Myöhemmin kiristäjä jäi kiinni poliisille.
– Karim kysyi, että tuliko (Cissen) video ulos ja vastasin ei, Valbuena kertoi.
– Sen jälkeen hän (Benzema) sanoi minulle toistuvasti, että olen tekemisissä ”pahojen tyyppien kanssa”. Hän kertoi minulle, että ”video on silti aika kuumaa kamaa. Sinun täytyy olla vahva”.
Valbuena tunsi tulleensa petetyksi. Hän piti Benzemaa hyvänä ystävänään, mutta keskustelun aikana mielikuva ystävyydestä alkoi hajota. Hänestä tuntui siltä, että maajoukkuetoveri yritti väkisin saada häntä tapaamaan kiristäjänsä.
Kovin isku tuli päin Valbuenan näköä, kun hän kuuli Benzeman solvanneen häntä puhelimessa. Ranskalainen L’Equipe sekä Europe 1 olivat nauhoittaneet Benzeman puheita ja julkaisseet ne.
– Olin tietenkin pettynyt, enemmän kuin pettynyt. Hänen kommenttinsa kertovat kunnioituksen puutteesta. Kunnioitin kaikkia, mutta sitten minusta tuntui että minua pidetään idioottina. Moni ihminen haluaa lyödä minut alas, mutta nousen takaisin ylös kuten olen aina tehnyt, Valbuena sanoi.
Sekä Valbuena että Benzema jätettiin jo pois Ranskan maajoukkueesta marraskuun maaotteluista Saksaa ja Englantia vastaan tapauksen vuoksi. Mikäli tapauksen käsittely venyy, maajoukkueen päävalmentaja Didier Deschamps joutuu jättämään vähintään toisen luottopelaajansa ryhmän ulkopuolelle.
Molempien pelaajien menestys olisi iso takaisku Ranskalle, joka pelaa ensi kesänä EM-kisoissa isäntäjoukkueena.
Aloita sijoittaminen – eToro tarjoaa asiantuntijoiden alustan 0%:n palkkiokuluilla!
- eToron kautta sijoitat asiantuntijoiden kanssa.
- Ei piilokuluja – eTorossa jopa 0%:n* palkkiokulut.
- eToro tarjoaa pääsyn 3 500:aan eri omaisuuserään, kuten osakkeisiin, ETF:iin, indekseihin ja valuuttoihin.
*= 0%:n palkkiokulut koskevat vain osakkeita. Tämänhetkinen hinnanerosopimusprosentti on 76.
Aloita sijoittaminen tästä!- Bild: Bayern-puolustaja vaatii valtavaa palkankorotusta suostuakseen jatkosopimukseen – Real Madrid kintereillä
- Kotimaisen jalkapallon huippusarjat pysyvät vapailla kanavilla!
- Jukka Raitala jättää HJK:n
- Serie A:n maalipörssin kärkinimi tekemässä jatkosopimuksen Internazionalen kanssa: ”Voisin allekirjoittaa sen vaikka huomenna”
- Napolin ykköstähti allekirjoittamassa sittenkin jatkosopimuksen
- Englannin A-maajoukkuevahti kuukausiksi sivuun pelikentiltä – saako David De Gea työtarjouksen?
- Kriisissä olevan Lyonin kauden kolmas valmentaja elättelee vielä toivoa paremmasta – ”Olemme suuressa vaarassa”
- Loistavaa työtä Leverkusenissa tekevä Xabi Alonso kertoi miksi siirtyi Saksaan
- Lorenzo Insigne haluaa palata Italiaan – joutuisi pudottamaan valtavasti palkkaansa
- Ranskalaistähti Paul Pogballe vaaditaan neljän vuoden pelikieltoa
- Loistavaa työtä Leverkusenissa tekevä Xabi Alonso kertoi miksi siirtyi Saksaan
- Englannin A-maajoukkuevahti kuukausiksi sivuun pelikentiltä – saako David De Gea työtarjouksen?
- Lorenzo Insigne haluaa palata Italiaan – joutuisi pudottamaan valtavasti palkkaansa
- Brasilian mestaruus ratkesi järkyttävän sulamisen jälkeen – perinneseura putosi ensimmäistä kertaa ikinä
- Ranskalaistähti Paul Pogballe vaaditaan neljän vuoden pelikieltoa
- Näin uuden EM-kisapallon teknologia toimii
- Leo Messi harkitsi siirtoa Saudi-Arabiaan: ”Pitää paikkansa…”
- Taas jättiyllätys Saksan cupissa! Bayern Münchenin kaataja koitui Eintracht Frankfurtin kohtaloksi
- CdS: Daniele De Rossi saamassa tarjouksen Serie A:sta
- Kriisissä olevan Lyonin kauden kolmas valmentaja elättelee vielä toivoa paremmasta – ”Olemme suuressa vaarassa”