Louis van Gaal ei eroa itse – ”Kyse ei ole vain rahasta”
Kuva: Getty Images
Louis van Gaal ei aio ainakaan vapaaehtoisesti jättää Manchester Unitedia.
Hollantilaisluotsi on Daily Star -lehden mukaan päättänyt, ettei hän aio erota tehtävästä. Jos siis United haluaa luotsista eroon, on erottaminen ainoa vaihtoehto. Aiemmin liikkui huhuja, joiden mukaan van Gaal eroaisi, jos Stokea vastaan tulee takkiin tapaninpäivänä.
Van Gaalin asema on epävakaa, koska United ei ole onnistunut voittamaan yhtäkään kuudesta viimeisestä pelistään. Tulokset ovat tietäneet myös putoamista Mestarien liigasta.
Van Gaal on kuitenkin linjannut seurajohdolle, ettei hän aio kävellä pois seurasta. Niinpä seurajohdon on erotettava hollantilainen, jos muutosta halutaan. Van Gaalilla on vielä 18 kuukautta sopimustaan jäljellä. Erottaminen maksaisi Unitedille kymmenen miljoonan punnan kompensaation verran.
– Kyse ei ole vain rahasta. Manageri edelleen vakaasti uskoo itseensä ja siihen, että hän voi kääntää tilanteen ympäri, lähde kertoo lehdelle.
Samainen aviisi kertoo, että tänään klo 15.30 Suomen aikaa ManU:n treenikeskukslla Carringtonilla van Gaal tapaa lehdistön. Huhujen mukaan tässä tilaisuudessa kerrottaisiin Jose Mourinhon nimityksestä ja hänen sopimuksestaan. Portugalilaisen pahvin ennakoidaan olevan neljän vuoden mittainen ja arvoltaan kuusi miljoonaa puntaa per kausi.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Real Madridille paha isku Mestarien liigassa – tähtipelaaja sivuun molemmista Benfica-peleistä
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin
- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”
- Tuomas Ollilan Paris FC putosi Ranskan cupista
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- Sensaatio! HJK pudotti Manchester Cityn
- Turkin presidentti Erdoğan puuttui peliin – N’Golo Kantén siirtofiaskossa uskomaton käänne
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Glen Kamara loukkaantui pahasti – kammottava kuva
- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- Real Madridille paha isku Mestarien liigassa – tähtipelaaja sivuun molemmista Benfica-peleistä
- Tuomas Ollilan Paris FC putosi Ranskan cupista
- KuPS vahvistuu hyökkääjällä
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä
- Turkin presidentti Erdoğan puuttui peliin – N’Golo Kantén siirtofiaskossa uskomaton käänne