Nähdäänkö Zidane vielä Real Madridin luotsina? – ”Hän valmistelee itseään”
Kuva: Getty Images
Real Madridin puheenjohtaja Florentino Perez ei poissulje mahdollisuutta, että Zinedine Zidane toimisi joku päivä valkopaitojen päävalmentajana.
Ranskalaislegenda on tällä hetkellä Castillan luotsi, kun edustusjoukkueessa valtaa harteillaan kantaa Rafa Benitez. Viime viikkoina Benitezin on jo huhuttu saavan potkut, ja vahvimpana seuraajaehdokkaana on pidetty juurikin Zidanea.
Zidane on tosin itse kertonut julkisesti, ettei koe olevansa vielä valmis moiseen pestiin (uutinen). Samoilla linjoilla vaikuttaisi olevan myös Perez.
– Rakastan Zidanea, niin valmentajana kuin pelaajana. Hän valmistelee itseään huippuvalmentajaksi. Toivon hänelle kaikkea parasta, hänestä voi tulla loistava valmentaja, Perez sanaili Marcan mukaan.
Perez ei halua liikaa pohtia Benitezin asemaa, sillä valmentaja ”täytyy jättää hänet tekemään työtänsä”.
– Rafa Benitez on nyt vastuussa ja hän tekee hyvää työtä. Hänet täytyy jättää tekemään työtään. Meillä oli yksi huono esitys Barcelonaa vastaan ja nyt olemme pääsemässä takaisin oikealle polulle, 69-vuotias seurapomo muistutti.
Perezillä on riittänyt puntaroivaa myös viime päivinä. Valkopaidat peluutti Copa del Reyn ottelussa Cádizia vastaan edustuskelvotonta pelaajaa ja se saattaa maksaa paikan kilpailussa. Perezin mukaan valkopaidat eivät kuitenkaan syyllistyneet mihinkään väärään. Perezin mukaan pelikielto ei päde, koska pelaajaa ei oltu informoitu asiasta.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Real Madridille paha isku Mestarien liigassa – tähtipelaaja sivuun molemmista Benfica-peleistä
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin
- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”
- Tuomas Ollilan Paris FC putosi Ranskan cupista
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- Sensaatio! HJK pudotti Manchester Cityn
- Turkin presidentti Erdoğan puuttui peliin – N’Golo Kantén siirtofiaskossa uskomaton käänne
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Glen Kamara loukkaantui pahasti – kammottava kuva
- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- Real Madridille paha isku Mestarien liigassa – tähtipelaaja sivuun molemmista Benfica-peleistä
- Tuomas Ollilan Paris FC putosi Ranskan cupista
- KuPS vahvistuu hyökkääjällä
- Turkin presidentti Erdoğan puuttui peliin – N’Golo Kantén siirtofiaskossa uskomaton käänne
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä