RoPS:n vahvuuteen jenkkiveskari ja entuudestaan tuttu keskikenttäpelaaja
Kuva: Juha Tamminen
Viime kaudella Veikkausliigassa hopeiset mitalit napannut Rovaniemen Palloseura jatkaa tulevan kauden joukkueen kokoamistaan. Uusimpina palasina joukkueen vahvuuteen liittyvät vuoden sopimuksella yhdysvaltalainen 22-vuotias maalivahti Tyler Back sekä RoPS-kannattajille tuttu mies muutaman vuoden takaa, 29-vuotias Eetu Muinonen.
Back tulee RoPS:n joukkueeseen selkeästi kakkosmaalivahdiksi, jo viime kaudella RoPS:n riveissä esiintynyt brasilialainen Ricardo on joukkueen selkeä ykkösveskari.
– Tyler Back tulee joukkueeseen Ricardolle haastajaksi ja harjoittelusparraajaksi. Ricardo on selkeä ykkösmaalivahti, mutta on tärkeää että joukkueessa on myös hyvätasoinen kakkosmaalivahti. Tyler on valmis laittamaan itsensä likoon ja hänen pelisuorituksensa Liigacupissa ovat olleet hyviä, joten sopimus hänen kanssaan oli helppo tehdä, RoPS-valmentaja Juha Malinen kertoo.
Jo vuosien takaa MyPan ajoilta Maliselle tuttu pelaaja Eetu Muinonen tulee Rovaniemelle kahdenlaisin miettein. Hän tulee toimimaan kauden aikana niin liigajoukkueen pelaajana kuin myös RoPS:n juniorijoukkueiden valmentajana.
– Tunnen Eetun jo B-juniori-ikäisestä saakka ja tiedän hänet tunnolliseksi pelaajaksi. Eetu on sikäli hyvä pelaaja, että hän on taitava ja sinnikäs ja pystyy pelaamaan useilla pelipaikoilla. Tulevalla kaudella hän tulee myös miettimään jo oman peliuran jälkeistä aikaa ja osallistuu pelaamisen ohella RoPS:n juniorijoukkueiden valmennukseen, RoPS-luotsi toteaa joukkueen kokeneeseen kaartiin kuuluvasta pelaajastaan.
Lähde: RoPS:n verkkosivut
LUE MYÖS:
- PSG:n puolustaja oikeuden eteen – Kylian Mbappé saatetaan kutsua todistajaksi
- Cristiano Ronaldo jatkaa yhä maajoukkueessa – puhui suoraan uransa lopusta
- Portugalin päävalmentajalta iso päätös Cristiano Ronaldon suhteen – ”Totta kai…”
- Nyt näyttää pahalta – Huuhkaja-kärki avaa tilannettaan
- Lehti: Suomalaisluotsi Skotlannin suurseuran tutkassa
- Entinen Ballon d’Or -voittaja ihmettelee nykyistä kampanjointia: ”Se on hassu palkinto”
- Kylian Mbappé: Joukkuepalkinnot ovat saaneet liikaa painoarvoa
- Entinen huipputoppari löysi seuran – iso apu keskikastin joukkueelle
- Toni Koskela potku-uhan alla Ruotsissa: ”Jalkapallovalmentajana tiedät, että jokaista päivää arvioidaan”
- Haastattelu: Jevgeni Baškirov on kuntouttanut polveaan lähes puoli vuotta – ”En toivo tätä kenellekään”
- Tijjani Reijnders sanoi ääneen sen, mitä moni ei uskalla: Saudi-siirron syy oli raha
- Entinen huipputoppari löysi seuran – iso apu keskikastin joukkueelle
- Toni Koskela potku-uhan alla Ruotsissa: ”Jalkapallovalmentajana tiedät, että jokaista päivää arvioidaan”
- Suomi jättisuosikkina San Marinon kaatoon – Huuhkajilta suorat sanat: ”Ei hirveästi kiinnosta, miltä se näyttää katsojan silmään”
- Haastattelu: Jevgeni Baškirov on kuntouttanut polveaan lähes puoli vuotta – ”En toivo tätä kenellekään”
- Huuhkajien Topi Keskinen todisti outoa tilannetta Tanskassa: ”Olihan se erikoinen setti”
- Kylian Mbappé: Joukkuepalkinnot ovat saaneet liikaa painoarvoa
- Haastattelu: Ilari Kangasniemi yrittää nyt sopeutua Leicesteriin
- Lehti: Suomalaisluotsi Skotlannin suurseuran tutkassa
- Haastattelu: Ivan Piñol vaatii TPS:ltä lisää kunnianhimoa – tulevaisuus auki: ”Tämä on minulle ratkaiseva hetki”