Suomelle tappio Norjaa vastaan – nyt jo yli 360 minuuttia ilman tehtyä maalia
Kuva: Juha Tamminen
Suomi hävisi tänään harjoitusottelunsa Norjaa vastaan 0–2.
Ottelu oli viime kesänä nimetyn päävalmentajan Hans Backen alaisuudessa neljäs, ja Suomi on hävinnyt kaikki kohtaamiset. Neljän ottelun yhteistulos on nolla tehtyä maalia ja 11 päästettyä.
Päivän ottelussa Oslossa ensimmäinen puoliaika pelattiin maaleitta, eikä kumpikaan joukkue pystynyt myöskään luomaan kummoisia tilanteita.
Puoliajalla Suomi teki useita vaihtoja. Myös maalivahtia vaihdettiin, kun Niki Mäenpään korvasi Jesse Joronen.
Norjan ensimmäinen maali syntyi toisen jakson puolivälin tienoolla, kun Jo Inge Berget viimeisteli läpisyötön päätteeksi lukemiksi 1–0.
Toisensa isännät tekivät vajaat kymmenen minuuttia ennen päätösvihellystä, kun maalivahti Joronen lahjoitti pallon Stefan Johansenille, jolla oli helppo työ pistää pallo maaliin.
Seuraavassa ottelussaan Huuhkajat kohtaavat FIFA-rankingin kärkimaan Belgian kesäkuussa Brysselissä.
LUE MYÖS:
- Viiden maalin trilleri – Englanti suli Wembleyllä
- Ylen asiantuntijalla nousi huoli Suomen sankarista: ”Toivon niin paljon”
- Unelmamaalin iskenyt Leo Walta Ylelle: ”No, aika hyvä päivä oli”
- Suomi murskasi vastustajansa – näin Jacob Friis kommentoi Ylelle: ”Monet loistivat”
- Tripla-Jolle! Suomi murskasi San Marinon – maajoukkuedebytantilta hurjat tehot
- Romano: Mo Salah saa rinnalleen maailmanmestarin – yllättävä diili valmis
- Lamine Yamal paljasti, mitä sanoi Lionel Messille MM-finaalin jälkeen
- Koronakohu kasvaa – jo toinen pelaaja ulos maajoukkueesta
- Tässä Huuhkajien hyökkäävä avaus – Lukas Hradecky penkin puolella
- HS: Jacob Friis ei sulattanut keskustelua liittyen Huuhkajien pelaajavalintoihin: ”Minä valitsen pelaajat”
- Lähde: Suomalaislupaus myytiin MLS:sään – pelaaja kieltäytyi ja siirto kariutui
- Sensaatiovoitto Espanjaa vastaan – tässä on Pikkuhuuhkajien EM-karsintalohkon tilanne
- Huuhkajat kohtaa San Marinon Nations Leaguessa – kokoonpano, televisiointi ja lohko
- Zinédine Zidane palasi Ranskan maajoukkueeseen – näin päävalmentajan debyytissä kävi
- Lamine Yamal paljasti, mitä sanoi Lionel Messille MM-finaalin jälkeen
- Näkökulma: KTP varmisti sarjanousun – loppuuko hissiliike viimeinkin?
- Englannin kannattajat tekivät valintansa – vuoden pelaaja on jälleen sama nimi
- HS: Jacob Friis ei sulattanut keskustelua liittyen Huuhkajien pelaajavalintoihin: ”Minä valitsen pelaajat”
- Koronakohu kasvaa – jo toinen pelaaja ulos maajoukkueesta
- Asiantuntijalta kovat luvut tiskiin Pikkuhuuhkajien voitosta: ”Hurja temppu”