Kovat ovat jo näytöt – tässä EM-turnauksen nuorimmat pelaajat!
Jalkapallon EM-kisojen nuorimmat futarit ovat 1997-ikäluokkaa (18-19-vuotiaita juuri nyt), ja viidessä nuorimmassa pelaajassa on jo kovia näyttöjä antaneita talentteja.
Nuorin mies on brittikentillä ihastuttanut Marcus Rashford, joka on syntynyt 31.10.1997. Nuorukaisen kipuaminen kohti Englannin EM-turnausryhmää alkoi helmikuussa, kun hänet nostettiin ManU:n pelaavaan kokoonpanoon loukkaantumisten vuoksi.
Sen koommin mies on paukutellut hurjalla teholla maaleja niin Valioliigassa, Eurooppa-liigassa kuin myös heti maajoukkuedebyytissään viime viikolla vain reilun kahden minuutin pelin jälkeen.
Toiseksi nuorimman näytöt eivät kalpene vertailussa, päinvastoin. Kyseessä on seurajoukkuekauden päätteeksi jo Benficasta Bayern Müncheniin ostettu Portugalin Renato Sanches (s. 18.8.1997), joka on esittänyt kypsää peliä vaativassa keskikentän keskustan roolissa kotimaan sarjan lisäksi Mestarien liigan pudotuspeleissä.
Viiden nuorimman pelaajan joukkoon mahtuvat myös tanskalaissyntyinen Turkin maajoukkuemies Emre Mor, Kroatialaislupaus Ante Coric sekä Sveitsin Breel Embolo, joka on jo maajoukkueensa ykköskärki.
5 - The 5 youngest players at the EURO 2016, who will make an impact in France? Future. #OptaEuro
LUE MYÖS:
- Vielä jaksaa! Luka Modrić teki maalin Tšekkiä vastaan
- Viiden maalin trilleri – Englanti suli Wembleyllä
- Ylen asiantuntijalla nousi huoli Suomen sankarista: ”Toivon niin paljon”
- Unelmamaalin iskenyt Leo Walta Ylelle: ”No, aika hyvä päivä oli”
- Suomi murskasi vastustajansa – näin Jacob Friis kommentoi Ylelle: ”Monet loistivat”
- Tripla-Jolle! Suomi murskasi San Marinon – maajoukkuedebytantilta hurjat tehot
- Romano: Mo Salah saa rinnalleen maailmanmestarin – yllättävä diili valmis
- Lamine Yamal paljasti, mitä sanoi Lionel Messille MM-finaalin jälkeen
- Koronakohu kasvaa – jo toinen pelaaja ulos maajoukkueesta
- Tässä Huuhkajien hyökkäävä avaus – Lukas Hradecky penkin puolella
- Lähde: Suomalaislupaus myytiin MLS:sään – pelaaja kieltäytyi ja siirto kariutui
- Lamine Yamal paljasti, mitä sanoi Lionel Messille MM-finaalin jälkeen
- Romano: Mo Salah saa rinnalleen maailmanmestarin – yllättävä diili valmis
- Viiden maalin trilleri – Englanti suli Wembleyllä
- Ylen asiantuntijalla nousi huoli Suomen sankarista: ”Toivon niin paljon”
- Suomi murskasi vastustajansa – näin Jacob Friis kommentoi Ylelle: ”Monet loistivat”
- Koronakohu kasvaa – jo toinen pelaaja ulos maajoukkueesta
- Unelmamaalin iskenyt Leo Walta Ylelle: ”No, aika hyvä päivä oli”
- Tripla-Jolle! Suomi murskasi San Marinon – maajoukkuedebytantilta hurjat tehot
- Sensaatiovoitto Espanjaa vastaan – tässä on Pikkuhuuhkajien EM-karsintalohkon tilanne
