Cristiano Ronaldo onnitteli maanmiestään – EM-voittajat vastakkain ensi kaudella
Kuva: Getty Images
EM-kultaa juhlinut Portugalin hyökkääjä Nani siirtyy pelaamaan Espanjan La Ligaa Valencian riveihin. Nani solmi Valencian kanssa kolmivuotisen sopimuksen. 29-vuotias portugalilainen siirtyi Espanjaan Fenerbahcesta 8,5 miljoonalla eurolla.
Nani ehti pelata Turkissa vain yhden kauden siirryttyään sinne Manchester Unitedista. Portugalin kapteeni Cristiano Ronaldo oli tukenut maamiestään siirtymisessä Espanjan liigaan ensimmäistä kertaa urallaan.
– Cristiano onnitteli minua ja sanoi, että Valencia on hieno seura Espanjassa, ja että sopeudun sinne hyvin, Nani kertoi AS-lehdelle.
Nani teki EM-turnauksessa kolme maalia Portugalille. Saman verran kuin Hopeisen kengän (jaetaan EM-turnauksen toiseksi eniten maaleja tehneelle pelaajalle) turnauksessa voittanut Ronaldo, joka antoi finaalin jälkeen palkintonsa Nanille.
– Asettuminen vie aikaa, mutta en usko sen olevan kovin hankalaa, sillä Espanjassa pelataan hyvin samalla tavalla kuin Portugalissa. Peli voi olla todella nopeaa ja teknistä, Nani kertoi.
Lähes 12 000 Valencia-fania otti Euroopan mestarin avosylin vastaan.
Jos et näe alla olevaa kuvaa, voit katsoa sen täältä.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- PSG ja Aston Villa iskevät yhteen – Super Cup -finaali näkyy ilmaiseksi tv:ssä
- Donald Trump lausui pahaenteiset sanat Gianni Infantinosta: ”Jos hän on poissa…”
- Voidaanko puhua supertähdestä? – Internazionale pyytää nyt isoa kalaa
- HJK naaraamassa Serie A -maalivahdin – muuttuu saalistajasta saaliiksi
- Liitot kapinoivat Gianni Infantinoa vastaan – toimittaja vihjaa hurjasta suunnitelmasta
- Iso ero budjeteissa ei näkynyt – KuPS ja TPS tasasivat pisteet
- Käsittämätön tilanne – purkupallo aiheutti kolarin jalkapallo-ottelussa
- Romelu Lukaku näytti vihreää valoa suurseuralle – onko tässä tuleva kohde?
- Suru-uutinen: Lionel Messin isä on kuollut 68-vuotiaana
- Lehti: Gianni Infantinolla oli salasuhde – Uefa maksoi naisen ulos järjestöstä