Suomalaislupaus siirtyy Ykkösestä Valioliigaseuran organisaatioon
Kuva: Getty Images
16-vuotias suomalaislupaus Niklas Jokelainen siirtyy Valioliigaseura Stoke Cityn organisaatioon.
Jokelainen on edustanut tuoreeltaan Ykkösen seuraa AC Oulua.
Jokelainen liittyy välittömästi seuran akatemian harjoitusvahvuuteen, antaen näyttöjä tammikuuhun saakka. Vuoden vaihteen jälkeen seura tekee lopullisen sopimuspäätöksen. Mikäli Jokelainen jää Stoke City FC:n riveihin, saavat AC Oulu sekä hänen junioriseuransa Tervarit siirtokorvauksen.
– Totta kai pysyvä siirto olisi unelmien täyttymys, mutta ensin on kova puolivuotinen aikaa näyttää osaamistani. Täällä kilpailu on äärettömän kovaa, mutta eivät he ketää huvikseen tänne kutsu. Asun täällä Englannissa mukavassa perheessä ja pelaamisen lisäksi myös opiskelu vie aikaa. Haluan lähettää terveiset kaikille AC Oulun kannattajille ja koko joukkueelle, toivottavasti vire jatkuu ja nousu tapahtuisi, Jokelainen kertoo AC Oulun verkkosivuilla.
– Nikke on tehnyt valtavan työn, jotta ovet Valioliigaorganisaatioon ovat avautuneet. Se on vaatinut tuhansia tunteja pallon kanssa joukkueharjoituksissa, mutta ennen kaikkea omalla ajalla. Jalkapallomaailma Euroopassa ja eritoten Englannissa on raaka – Nikellä on puolisen vuotta aikaa vakuuttaa Stoke, mutta liikaa ei kannata miettiä. Jos hän onnistuu, hän jää sinne ja siinä vaiheessa myös rahaa liikkuu jonkin verran, AC Oulun manageri Timo Kalermo kertoo.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Ranskalaismedian tiedot: Glen Kamarasta uusi tarjous
- Huhut Matias Siltasen ympärillä kiihtyvät – näin seurapomo kommentoi ruotsalaismedialle: ”Se pitää paikkansa”
- Expressen: KuPS lähellä ulkomaalaispelaajan hankintaa
- HJK:n Viljamaa ottaa jättiaskeleen urallaan – siirto Juventukseen
- Kaikki jalkapallon miesten Suomen Cupista 2026
- FM: Glen Kamara olisi halunnut siirtyä takaisin Englantiin
- Kiinan presidentti saattoi katsoa KuPSin ottelua
- Lähde: Huuhkajien keskikenttäpelaajaa on estetty siirtymästä Englantiin
- Kuva Italian alasarjatuomarista levisi maailmalla – miehet ovat rynnänneet katsomoihin
- Analyysi tuo esiin epämiellyttäviä totuuksia Leo Waltan siirtospekulaatioista
- FM: Glen Kamara olisi halunnut siirtyä takaisin Englantiin
- Kiinan presidentti saattoi katsoa KuPSin ottelua
- Analyysi tuo esiin epämiellyttäviä totuuksia Leo Waltan siirtospekulaatioista
- Kuva Italian alasarjatuomarista levisi maailmalla – miehet ovat rynnänneet katsomoihin
- Juuri nyt: KuPSin Otto Ruoppi siirtyy Bundesliigaan
- Lähde: Huuhkajien keskikenttäpelaajaa on estetty siirtymästä Englantiin
- Karim Benzema suuttui ja meni lakkoon – seura yrittää korjata tilanteen
- Huuhkajien Ville Koski siirtyy Espanjan La Ligaan
- Mestarien liigan arvonta suoritettu – suurseuroja vastakkain heti
- Manchester Cityn akatemian kasvatti IFK Mariehamniin