Arsenal saamassa apua pahaan topparipulaan – hinta voi nousta 35 miljoonaan euroon
Kuva: Getty Images
Arsenal on kärsinyt ennen kauden alkua toppariloukkaantumisista vielä sen päälle, että esimerkiksi sen aloittavan topparin Laurent Koscielnyn ehtiminen mukaan Valioliiga-kauden alkuun oli kysymysmerkkien alla.
Ensin harjoituskaudella saksalaistoppari Per Mertesacker rikkoi polvensa niin, että hän on neljä kuukautta sivussa.
Ruotsissa viimeisessä harjoitusottelussa rikki meni puolestaan Gabriel.
Tämä on jättänyt Arsenalin managerin Arsene Wengerin tukalaan asemaan.
Siihen helpotusta on kuitenkin mahdollisesti tulossa, Valenciasta.
Saksan maajoukkueenkin mukana kesän EM-kisoissa ollut Shkodran Mustafi on pyörinyt tiukasti siirtohuhujen keskiössä ja nyt hänen osoitteeksi on tulossa Arsenal.
Sky Sportin Saksan osaston mukaan diili on lähellä ja Mustafi olisi hyväksynyt jo henkilökohtaiset ehdot siirron suhteen.
Kova vahvistushalukkuus saattaa kuitenkin näkyä hinnassa, joka on kipuamassa 30 miljoonan punnan eli lähemmäs 35 miljoonan euron tuntumaan.
Mustafi siirtyi Valenciaan kesällä 2014 Sampdorian riveistä. Silloin siirtosumma oli 8 miljoonaa euroa.
Arsenal aloittaa Valioliiga-kautensa sunnuntaina Liverpoolia vastaan.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Leo Walta sai miljoonasiirron!
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- Fifa-pomo haluaa Venäjän takaisin
- Romano: Ranskan maajoukkuetähti on saamassa ison diilin
- Cristiano Ronaldon painostus pysäytti Karim Benzeman siirron
- Virallista: Casper Terho siirtyy Hollantiin – lainasopimuksessa osto-optio
- Ranskalaismedian tiedot: Glen Kamarasta uusi tarjous
- Huhut Matias Siltasen ympärillä kiihtyvät – näin seurapomo kommentoi ruotsalaismedialle: ”Se pitää paikkansa”
- Expressen: KuPS lähellä ulkomaalaispelaajan hankintaa