Ex-Liverpool-manageri puolusteli potkut saanutta Sam Allardycea – lisää paljastuksia tulossa?
Kuva: Getty Images
Liverpoolista potkut viime kaudella saanut Brendan Rodgers asettui kollegansa Sam Allardycen tueksi. Allardyce sai potkut Englannin maajoukkuevalmentajan paikalta hämäräpuuhien takia, joista manageri jäi kiinni liikemiehiksi tekeytyneille toimittajille.
Rodgersin mielestä toimittajien salakuvaaminen ja neuvotteluiden sopiminen oli törkeää taktikointia, jonka tarkoituksena oli savustaa Allardyce ulos Englannin peräsimestä.
– Tuo oli taktikointia. Raukka on aloittamassa työtään. On mielestäni häpeällistä tehdä tuolla tavalla ammatissaan, mutta siihen minulla ei ole enempää sanottavaa, Rodgers kritisoi toimittajia Sky Sportsille.
Sky Sportsin mukaan The Telegraph -lehti tulee vielä tällä viikolla paljastamaan toisenkin managerin, joka on tehnyt yhteistyötä peitetehtävissä olleiden toimittajien kanssa. The Telegraphin viimeisten tietojen mukaan peräti kahdeksan nykyistä tai entistä Valioliiga-manageria on ottanut lahjuksia vastaan pelaajasiirtojen yhteydessä.
Rodgers kiisti olevansa yksi heistä, mutta ei myöskään halunnut kommentoida asiaa enempää.
– Kuulin tuosta aamulla, mutta minulla ei ole mitään lisättävää siihen, Rodgers sanoi.
Rodgers työskentelee tällä hetkellä Skotlannissa Celticin managerina. Celtic kohtaa tänään Mestarien liigan ottelussa Manchester Cityn.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Sensaatio! HJK pudotti Manchester Cityn
- Turkin presidentti Erdoğan puuttui peliin – N’Golo Kantén siirtofiaskossa uskomaton käänne
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Glen Kamara loukkaantui pahasti – kammottava kuva
- Siirtofiasko! Suurseuralta harvinainen tylytys kauppakumppanille
- KuPS vahvistuu hyökkääjällä
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä
- Virallista: Armend Kabashi löysi uuden seuran
- Yhdistelylaina: Hyvä tapa selkeyttää omaa taloutta
- Paikallismedia: Diogo Tomas jäämässä loppukaudeksi ADO Den Haagiin
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä
- Glen Kamara loukkaantui pahasti – kammottava kuva
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Cristiano Ronaldon painostus pysäytti Karim Benzeman siirron
- Siirtofiasko! Suurseuralta harvinainen tylytys kauppakumppanille
- KuPS vahvistuu hyökkääjällä
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Ranskalaismedian tiedot: Glen Kamarasta uusi tarjous
- Virallista: Armend Kabashi löysi uuden seuran
- Expressen: KuPS lähellä ulkomaalaispelaajan hankintaa