Gareth Balelle hulvatonta kuittailuta maajoukkueessa: ”Näytti Tarzanilta”

Gareth Bale on kiistatta Walesin tähtipelaaja ja joukkueen syömähammas. Uuden jatkosopimuksen myötä walesilaisen palkka hipoo taivaita, mutta joukkuetoverin mukaan hän on silti yksi pelaaja muiden joukossa maajoukkueessa.
Bale tienaa Mirrorin mukaan uuden jatkosopimuksensa myötä peräti 780 000 euroa viikossa. Se ei silti muuta Joe Ledleyn mukaan asetelmaa Walesin pukukopissa.
– Hän on jokaisen pennin arvoinen. Hän on osoittanut olevansa yksi parhaista pelaajista tällä planeetalla. Mutta hän on silti vain yksi jätkistä, Ledley kertoi Mirrorille.
Crystal Palacessa pelaavan Ledleyn mukaan rahasummat eivät vaikuta pelaajien väliseen kuittailuun kopissa.
– Meitä ei kiinnosta, kuka hän on. Hän kuittailee meille ja me kuittailemme hänelle. Me olemme tunteneet hänet siitä asti, kun hän oli poika Southamptonissa. Ja minulle hän ei ole koskaan muuttunut, Ledley kehui joukkuetoveriaan.
Ledley joutui vielä tarkentamaan hieman, mistä Balelle sitten kuittaillaan.
– Pääasiallisesti hänen hiuksistaan. En voi mennä tarkemmin yksityiskohtiin, mutta kun hänen tukkansa avautui Georgiaa vastaan, hän näytti aivan Tarzanilta.
– Pelaamme yhdessa golfia ja jos hän on huono, kiusaamme häntä, sillä hän on itseasiassa aika hyvä golfissa. Se on itseasiassa aika masentavaa, sillä en tiedä, missä hän ei olisi hyvä, Ledley jatkoi.
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Uskomaton peli Serie A:ssa – veljekset osuivat isänsä edessä
- Huh, mikä trilleri! SJK:n ja HJK:n pelin tulos ratkesi ajassa 90+8
- Tähtipelaajansa myynyt Inter kasvatti sarjajohtoaan
- Ange Postecogloulle ankea alku uudessa seurassa
- AC Milan -tähti kiistää välirikon maajoukkuevalmentajan kanssa
- Simo Valakari valittiin Skotlannin toisen sarjatason kuukauden valmentajaksi
- Italopodcast: Gennaro Gattuson voitokas alku & Derby d’Italia
- Valmentaja vahvisti: Lukas Hradecky kaksi kuukautta sivussa pelikentiltä
- Axel Kouame vastasi Jani Honkavaaran kommentteihin: ”Jokaisella on oikeus mielipiteeseensä”
- Maajoukkuepodcast: Mitä nyt Huuhkajat?