Suomalainen futislegenda halusi tämän miehen Huuhkajien päävalmentajaksi – ei edes kysytty
Kuva: Juha Tamminen
Suomifutiksen legenda Atik Ismail esitti Twitterissä oman toiveensa Huuhkajien päävalmentajaksi, joka ei lopulta kuitenkaan toteutunut. Markku Kanerva jatkaa maajoukkueen päävalmentajana kolmivuotisella sopimuksella Hans Backen saatua potkut.
Ismail olisi halunnut nähdä RoPS:n päävalmentaja Juha Malisen maajoukkueen peräsimessä.
– Minulle suomalainen futis on maailman tärkeintä. Siitäkin syystä toivon, että uusi maajoukkueen valmentaja on Juha Malinen, Ismail kirjoitti Twitterissä.
Malinen oli viime vuonna lähellä nousta Huuhkajien päävalmentajaksi, mutta lopulta nenän edestä paikan vei Backe. Malista ei kysytty päävalmentajapestiin Backen saatua potkut, vaikka RoPS-luotsi olisi ollut valmis hyppäämään päävalmentajaksi.
– Kyllähän minä tietenkin aina olen, mutta tässä asiassa olen ollut ihan statistina. Minulla ei ollut osaa eikä arpaa tähän valintaan, Malinen kertoi Ylelle.
– Mutta totta kai suomalaisen valmentajan kunnianhimo on suomalaisen pelin kehittäminen. Ja pidän luonnollisena asiana, että kaikki me suomalaiset valmentajat haluaisimme olla myös maajoukkueen päävalmentajia, Malinen jatkoi.
Jos et näe alla olevaa Atik Ismailin twiittiä, voit katsoa sen täältä.
Minulle suomalainen futis on maailman tärkeintä. Siitäkin syystä toivon, että uusi maajoukkueen valmentaja on JUHA MALINEN.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Fabrizio Romano: Kolumbialaistähti James Rodríguez siirtyy MLS:ään
- Eveliina Summanen saavutti hienon rajapyykin Tottenhamissa – ”Tämä merkitsee paljon”
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- Real Madridille paha isku Mestarien liigassa – tähtipelaaja sivuun molemmista Benfica-peleistä
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin