Valioliigan huipputuomari: ”Saatan lähteä Kiinaan – mutta en rahan takia!”
Valioliigan huippuerotuomari Mark Clattenburg sanoo, että voisi hyvinkin lähteä tuomaroimaan Kiinan liigaan.
Kiinaan haalitaan koko ajan uusia kovan luokan pelaajia valtavilla rahasummilla, ja nyt he ovat sanoneet haluavansa myös huipputuomareita.
Oletettavasti myöskään tuomarien ei tarvitsisi kitua Superliigassa nälkäpalkalla.
– Kiinan jalkapallo on kehittymässä kovaa vauhtia. Jos tilaisuus tulee, aion miettiä sitä huolella. Nyt minulla on sopimus Valioliigan kanssa, mutta pitää miettiä tulevaisuuttakin. Kuinka kauan voin vielä olla erotuomarina? Clattenburg sanoo uutistoimisto AP:lle.
– Olen ollut nyt Valioliigassa 12 vuotta ja se on ollut upeaa aikaa.
– En ole saanut mitään virallista tarjousta Kiinasta, mutta jos sellainen tulee, on tiukan harkinnan paikka, 41-vuotias arvostettu erotuomari sanoo.
Clattenburg valittiin juuri Dubaissa Vuoden erotuomariksi, hän on viheltänyt niin EM-finaalin, Mestarien liigan finaalin kuin FA Cupin finaalinkin tänä vuonna.
– Raha ei ole ainakaan minua eteenpäin potkiva voima tässä työssä. Kiinaan haluaisin lähteä auttaman heitä uuden kulttuurin luomisessa. Olisi hienoa päästä sinne kehittämään paikallista tuomaritoimintaa, kuten Howard Webb on tehnyt Saudi-Arabiassa.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Kylian Mbappé ja Ranska tekivät selvää jälkeä Ruotsista MM-kisoissa
- Erling Haaland laukoi Norjan MM-neljännesvälieriin – seuraavaksi luvassa valtava haaste
- Ylen asiantuntija Marianne Miettinen kertoi – tämä voi selittää Euroopan maiden vaikeudet MM-kisoissa
- Suomen Cupin ensimmäinen finalisti selvillä
- Chelsean jättänyt Jimi Tauriainen löysi uuden seuran
- Taas siirtouutisia Seinäjoelta – SJK myy toisenkin pelaajansa
- Virallista: Tatu Varmanen löysi uuden työnantajan – palaa tuttuun seuraan
- Zlatan Ibrahimović latasi suorat sanat Hollannin pelitavasta – lyttäsi Ronald Koemanin
- SJK myi luottopelaajansa
- Yle: Maalitykki palaa KuPSiin
- Jürgen Klopp äimistyi Saksan hylätystä osumasta: ”Arsenal teki 60 prosenttia maaleistaan tuolla tavalla”
- Ronaldo pyysi Zinédine Zidanea poistumaan Brasilian pukukopista: ”Tunnelma oli karmea”
- Neymar käskettiin takaisin lämmittelemästä – näin Carlo Ancelotti kommentoi
- Manuel Neuer ja Joshua Kimmich lyttäsivät Saksan suorituksen MM-kisoissa – ”Emme pelanneet hyvin ketään vastaan”
- Hollantilaislegendalta kovaa kritiikkiä Ronald Koemanille: ”Mitä valmentajan päässä oikein liikkuu?”
- Daily Record: Topi Keskinen saattaa siirtyä Gert Remmelin alaisuuteen
- Matias Siltasen markkina-arvo kolminkertaistui Transfermarktissa
- Saksa putosi MM-kisoista – Julian Nagelsmann kommentoi tulevaisuuttaan
- Haastattelu: Mitä KuPS etsii kesän siirtoikkunassa, Sixten Boström?
- Huuhkajien pelaaja vaihtamassa seuraa Italiassa