Ex-HJK-pelurilla erikoinen valmentaja Saksassa: ”Hän juoksee treeneissäkin tuulettamaan polvilleen kulmalipulle!”

HJK:ssa 10-vuotiaasta asti pelannut Mikko Sumusalo pelaa nyt neljättä kauttaan Saksassa. Tie on vienyt RB Leipzigin ja Hansa Rostockin kautta nyt Rot-Weiß Erfurtiin Saksan kolmannelle sarjatasolle.
Sumusalo oli alkukaudesta loukkaantuneena, mutta on sen jälkeen saanut hyvin peliaikaa; avauskokoonpanossa hän on ollut 12 kertaa.
Erfurt on sarjassa sijalla 15, mutta sai viime viikonloppuna kolmen pelin tappioputken poikki voitettuaan Frankfurtin 1-0.
– Olen päässyt pelaamaan paljon loukkaantumiseni jälkeen ja saanut tosi hyvää palautetta valmentajalta melkein joka pelin jälkeen. Pitää vain jatkaa samalla tavalla, että peliaikaa tulee jatkossakin, Sumusalo sanoo YouTubessa julkaistussa videohaastattelussa.
Joukkueen 49-vuotias valmentaja Stefan Krämer on Sumusalon mukaan melkoinen persoona.
– Hän ei ole koutsi, joka vain köhnöttää hiljaa jossakin nurkassa, tykkään hänen tyylistään tosi paljon. Hän tuo eloa koko joukkueeseen. Hän on samalla hyvä valmentaja, mutta tavallaan myös futisfani. Esimerkiksi treeneissä, jos joku tekee hienon maalin, hän saattaa juosta kulmalipulle polvilleen tuulettamaan, Sumusalo hymyilee.
– Treenit ovat tosi hyviä ja pyrimme tekemään lähes kaiken pallon kanssa. Ei ole niin paljon sellaista perinteistä saksalaistyylistä juoksemista.
26-vuotias puolustaja on kärsinyt paljon loukkaantumisista: kolmen viime kauden aikana hän pelasi vain 22 ottelussa.
– Vaikeuden vuosien aikana mietin jopa paluuta Klubiin, mutta ulkomailla pelaaminen on ollut aina haaveeni. Nyt kun tänne on päässyt, haluan pelata täällä mahdollisimman pitkään. Mutta jos joskus palaan Suomeen, niin ainoa seura on HJK, jos vain mahdollisuus tulee, Sumusalo vakuuttelee.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Anssi Suhosen HSV nousi viimein Saksan pääsarjaan
- Katso: Robin Lod iski komean maalin Inter Miamin verkkoon
- Katso: Leo Walta teki taas upean maalin
- Simo Valakarin St. Johnstone nappasi huipputärkeän voiton Skotlannissa
- Moshtagh Yaghoubi löysi uuden seuran – palaa HIFK:hon
- Toni Koskela valittiin Superettanin kuukauden valmentajaksi
- Barcelona ja Arsenal kiinnostuneita Bundesliiga-pelaajasta
- Haastattelu: IF Gnistanissa ihastuttanut AJ Marcucci taistelee peliajasta MLS:ssä – ei poissulje paluuta Suomeen – ”Gnistan ilmestyi kuin tyhjästä”
- Ilvekselle kauden ensimmäinen Pirkanmaan herruus viime hetken maalilla
- Romano: Real Madridin valmentajakuvioille ratkaisu
- Simo Valakarin St. Johnstone nappasi huipputärkeän voiton Skotlannissa
- Katso: Leo Walta teki taas upean maalin
- Toni Koskela valittiin Superettanin kuukauden valmentajaksi
- Moshtagh Yaghoubi löysi uuden seuran – palaa HIFK:hon
- Katso: Robin Lod iski komean maalin Inter Miamin verkkoon
- Anssi Suhosen HSV nousi viimein Saksan pääsarjaan
- Haastattelu: IF Gnistanissa ihastuttanut AJ Marcucci taistelee peliajasta MLS:ssä – ei poissulje paluuta Suomeen – ”Gnistan ilmestyi kuin tyhjästä”
- Barcelona ja Arsenal kiinnostuneita Bundesliiga-pelaajasta
- Romano: Real Madridin valmentajakuvioille ratkaisu
- Lehti: Bayern Münchenin neuvottelut Leverkusenin supertähdestä loppusuoralla – näin kommentoi Alonso