Ilkka: Simo Valakarin lahjakas poika lähti SJK:sta – ”Kieltäytyi sopimuksesta”
Kuva: Juha Tamminen
Ensin lähti isä ja nyt lähti lahjakas poika.
Simo Valakarin ja SJK:n menestyksekäs yhteistyö päättyi pari viikkoa sitten, kun SuomiFutis-sivusto kertoi ensimmäisenä Suomessa Valakarin potkuista (uutinen).
Valakarin lähdön jälkeen SJK-ovet ovat paukkuneet tiuhaan tahtiin: apuvalmentaja, joukkueenjohtaja ja maalivahtivalmentaja tekivät tilanteesta omat johtopäätöksensä ja päättivät seurata lojaaleina Valakarin esimerkkiä.
Sanomalehti Ilkka kertoo nyt, että SJK:n yksi lahjakkaimmista nuorista ja Suomen alle 18-vuotiaiden maajoukkuetta edustava Onni Valakari ei voi enää harjoitella SJK Akatemian kanssa. Onni Valakari on Simo Valakarin 17-vuotias poika, joka esiintyi edukseen SJK:n miesten talven harjoituspeleissä sekä Suomen Cupissa.
– Isänä voin vahvistaa, että Onnille on sanottu, ettei hän voi enää osallistua Akatemian treeneihin, mutta muuten en voi asiaa kommentoida, Simo Valakari sanoo Ilkan haastattelussa.
Syynä on se, ettei Onni Valakarilla ole voimassa olevaa sopimusta SJK:n kanssa.
– Onni Valakari on kieltäytynyt tekemästä sopimusta, joten hän ei voi osallistua harjoituksiin, SJK:n puheenjohtaja Raimo Sarajärvi kommentoi.
Sarajärven mukaan Onni Valakarille on tarjottu sopimusta, mutta se ei ole kelvannut. Koska Valakari on alaikäinen pelaaja, sopimusasioista päättävät vanhemmat.
Alkuperäisen Ilkan jutun löydät täältä.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Glen Kamara loukkaantui pahasti – kammottava kuva
- Siirtofiasko! Suurseuralta harvinainen tylytys kauppakumppanille
- KuPS vahvistuu hyökkääjällä
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä
- Virallista: Armend Kabashi löysi uuden seuran
- Paikallismedia: Diogo Tomas jäämässä loppukaudeksi ADO Den Haagiin
- FotbollDirekt: KuPS neuvottelee ruotsalaishyökkääjän kanssa
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Leo Walta sai miljoonasiirron!
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Cristiano Ronaldon painostus pysäytti Karim Benzeman siirron
- Leo Walta sai miljoonasiirron!
- FotbollDirekt: KuPS neuvottelee ruotsalaishyökkääjän kanssa
- Expressen: KuPS lähellä ulkomaalaispelaajan hankintaa
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- Ranskalaismedian tiedot: Glen Kamarasta uusi tarjous
- Huhut Matias Siltasen ympärillä kiihtyvät – näin seurapomo kommentoi ruotsalaismedialle: ”Se pitää paikkansa”
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä
- Paikallismedia: Diogo Tomas jäämässä loppukaudeksi ADO Den Haagiin