Dramaattisesti loukkaantunut FC Lahden maalivahtilupaus kuntoutumassa: ”Loppukaudesta oli todella rankkaa”
Kuva: Juha Tamminen
FC Lahden ykkösmaalivahdiksi viime kaudella noussut Miikka Mujunen, 20, on palannut FC Lahden harjoitusvahvuuteen. Dramaattinen loukkaantuminen viime kaudella sotki läpimurtokauden.
Mujunen loukkasi polvensa PS Kemiä vastaan ja joutui sairastuvalle lähes vuodeksi. Harjoituksiin palannut Mujunen on täynnä intoa.
– Todella hienoa päästä taas sataprosenttisesti mukaan. Mukava herätä aina aamulla, kun tietää, ettei tarvitse enää mennä yksin pulikoimaan altaaseen, Mujunen kertoo FCLahtiTV:lle.
Loukkaantuminen ja siitä kuntoutuminen oli kova paikka nuorelle miehelle varsinkin henkisesti.
– Loppukaudesta oli todella rankkaa, kun oli hyvät säät, nurmi vihertää ja joutui itse katsomaan ja linkkaamaan kepeillä, kun muut potkivat palloa. Mutta sieltä on noustu, Mujunen sanoo.
Tällä hetkellä Lahden ykkösvahdin roolissa on 22-vuotias venäläinen Aleksandr Vasyutin, mutta Mujunen haluaa haastaa hänet tosissaan.
– Meillä on hyvä henki veskareiden kesken ja terve kilpailutilanne. Aleksilla on ykkösveskarin rooli, mutta kyllä minä aion hänet siinä haastaa ihan tosissaan. Eihän tätä muuten haluaisi ammatikseen pelata, jos ei haluaisi sinne tolppien väliin, Mujunen toteaa.
Mujusen tavoitteet ovat pitkästä loukkaantumisesta huolimatta edelleen ulkomaan kentillä.
– Palo tekemiseen on yhtä kova ellei jopa kovempi kuin ennen loukkaantumista.
Voit katsoa Mujusen haastattelun kokonaisuudessaan täältä.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Leo Walta sai miljoonasiirron!
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- Fifa-pomo haluaa Venäjän takaisin
- Romano: Ranskan maajoukkuetähti on saamassa ison diilin
- Cristiano Ronaldon painostus pysäytti Karim Benzeman siirron
- Virallista: Casper Terho siirtyy Hollantiin – lainasopimuksessa osto-optio
- Ranskalaismedian tiedot: Glen Kamarasta uusi tarjous
- Huhut Matias Siltasen ympärillä kiihtyvät – näin seurapomo kommentoi ruotsalaismedialle: ”Se pitää paikkansa”
- Expressen: KuPS lähellä ulkomaalaispelaajan hankintaa
- Cristiano Ronaldon painostus pysäytti Karim Benzeman siirron
- Huhut Matias Siltasen ympärillä kiihtyvät – näin seurapomo kommentoi ruotsalaismedialle: ”Se pitää paikkansa”
- Leo Walta sai miljoonasiirron!
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Expressen: KuPS lähellä ulkomaalaispelaajan hankintaa
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- Romano: Ranskan maajoukkuetähti on saamassa ison diilin
- Ranskalaismedian tiedot: Glen Kamarasta uusi tarjous
- Fifa-pomo haluaa Venäjän takaisin
- FM: Glen Kamara olisi halunnut siirtyä takaisin Englantiin