HJK:n kotistadion ehdolla maailman parhaaksi – kilpailee englantilaisseuran pyhätön kanssa
Kuva: Juha Tamminen
Helsingin Jalkapallolubin kotistadion, Telia 5G Areena on saanut merkittävän tunnustuksen, kun maailman parhaat stadionit luokitteleva Stadium Business Awards on nimennyt sen tänä vuonna ehdolle.
Telia 5G Areena on ehdolla Environmental Awardin saajaksi. Samassa kategoriassa kilpailevat myös San Francisco 49ersin Levi’s Stadium, Melbourne Cricket Ground, Wolfsburgin Volkswagen Arena sekä Liverpoolin kotipyhättö Anfield.
Nimityslautakunta piti 5G Areenan yhteiskuntavastuuohjelmaa poikkeuksellisena, koska sen kautta stadionin koko toimintalogiikka on saatu muutettua vanhasta infrasta vastaamaan uusia tarpeita.
– Toisin kuin toimialalla yleensä Telia 5G Areenan toimintamalli ei perustu massatapahtumien maksimointiin vaan ympäröivän yhteisön tarpeiden ratkaisemiseen. 5G Areena on onnistunut erinomaisesti tuomaan kaupunkilaisille päivittäisiä palveluita ja uudella tavalla yhdistämään eri yhteisöjen tarpeet toimivaksi kokonaisuudeksi, kertoo HJK OY:n toimitusjohtaja Aki Riihilahti Klubin sivulla.
Stadium Business Awards -voittaja julkistetaan Dublinissa kesäkuussa.
Lähde: HJK
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Jorginho ottaa yhteen jättisuositun poptähden kanssa: ”Ilman faneja et olisi mitään”
- Antaako Argentiina muille tasoitusta erikoisessa MM-kenraalissa?
- Huuhkajat-pelaaja avasi maalitilinsä
- ”Todellinen ammattilainen” – Bundesliigan jätti solmi tärkeän jatkosopimuksen
- Mitä ihmettä? Valioliigalle jopa seitsemän Mestarien liiga -paikkaa
- Cristiano Ronaldo ulkona maajoukkueesta – taustalla pitkittynyt syy
- Haastattelu: Senne Vits nauttii elämästään Pietarsaaressa
- Lisää muutoksia Huuhkajiin – odotettu debytantti
- Uusi luku suomalaisessa jalkapallohistoriassa – Eremenkon veljekset palaavat yhteen
- Veikkausliigan lähiöseura valmistautuu historialliseen kauteen – ”Joukkue on valmis”