Joel Pohjanpalon seurakaverilta tylyä tekstiä siirtohuhuihin liittyen: ”Paljon on idiootteja”
Bayer Leverkusenissa vahvaa kautta pelaava Julian Brandt, 21, on ollut siirtohuhujen kohteena. Mies itse ei ole omien sanojensa mukaan lähdössä mihinkään, vaikka osa faneista on jo hänelle protestoinutkin.
Keskikentän laidalla viihtyvä Brandt on tällä kaudella pelannut 30:ssa Bundesliigan ottelussa, joissa on syntynyt kolme maalia ja kahdeksan maaliin johtanutta syöttöä. Miehen perässä on ollut ainakin Bayern München sekä Liverpool.
Brandt arvostaa peliajan saamista korkeammalle tällä hetkellä kuin pelaamista isommassa seurassa.
– Jos siirryt, peliajasta ei ole varmuutta. Uskon, että minulle on todella tärkeää saada pelata paljon pelejä ensi kaudella, ja niin saan tehdä Leverkusenissa, Brandt järkeili saksalaiselle Focus-lehdelle.
Siirtohuhujen kohteena oleminen ei ole ollut helppoa Brandtille, sillä jotkut fanit ovat ottaneet nuorukaisen silmätikukseen.
– Sillä ei ole mitään tekemistä sananvapauden kanssa. Et voi varmaankaan estää ihmisiä tekemästä niin. Maailmassa on paljon idiootteja, Brandt latasi.
Brandtin sopimus Leverkusenin kanssa on voimassa vuoteen 2019 saakka.
Lähde: Goal
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- Sensaatio! HJK pudotti Manchester Cityn
- Turkin presidentti Erdoğan puuttui peliin – N’Golo Kantén siirtofiaskossa uskomaton käänne
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Glen Kamara loukkaantui pahasti – kammottava kuva
- Siirtofiasko! Suurseuralta harvinainen tylytys kauppakumppanille
- KuPS vahvistuu hyökkääjällä
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä
- Virallista: Armend Kabashi löysi uuden seuran
- Yhdistelylaina: Hyvä tapa selkeyttää omaa taloutta
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä
- Glen Kamara loukkaantui pahasti – kammottava kuva
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Cristiano Ronaldon painostus pysäytti Karim Benzeman siirron
- Siirtofiasko! Suurseuralta harvinainen tylytys kauppakumppanille
- KuPS vahvistuu hyökkääjällä
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Ranskalaismedian tiedot: Glen Kamarasta uusi tarjous
- Virallista: Armend Kabashi löysi uuden seuran
- Expressen: KuPS lähellä ulkomaalaispelaajan hankintaa