Käsittämätöntä toimintaa Italiassa: pelaaja valitti tuomarille rasismista – sai varoituksen

Serie A:ssa pelaavan Pescaran keskikenttäpelaaja Sulley Muntari jätti sunnuntaina kentän protestina, sillä hänen mukaansa häntä oli herjattu rasistisesti Cagliaria vastaan pelatun ottelun aikana.
32-vuotias Muntari pyysi ottelun erotuomaria Daniele Minelliä tekemään asialle jotain, mutta saikin valituksestaan keltaisen kortin. Tästä suivaantuneena ghanalaispeluri jätti kentän.
– Tämä on värini! huusi Muntari vihaisena Cagliarin fanien suuntaan BBC:n mukaan.
Hän oli myös 0-1-tappioon päättyneen ottelun jälkeen erittäin tuohtunut.
– Tuomarin ei pitäisi vain pysytellä kentällä ja puhaltaa pilliinsä, hänen on pystyttävä kaikkeen. Hänen pitäisi olla tietoinen näistä asioista ja näyttää esimerkkiä.
– Kysyin häneltä, oliko hän kuullut ne solvaukset. Pyysin, että häneltä löytyisi rohkeutta pysäyttää peli.
Pescaran päävalmentaja Zdenek Zeman vahvisti Muntarin kertomuksen, mutta sanoi, ettei ghanalaisen olisi pitänyt poistua kentältä.
– Hän pyysi tuomaria puuttumaan asiaan, mutta tuomari ei ollut kuulemma kuullut tai nähnyt mitään. Muntari oli oikeassa, mutta hänen ei olisi pitänyt poistua kentältä. Ei ole meidän asiamme jakaa oikeutta.
Zeman toivoo, että asenteet muuttuvat Italiassa.
– Muntari on pelannut Italiassa jo monta vuotta. Toivomme, että tähän tulee muutos.
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- Huuhkajilla todella vaikea ilta Puolassa
- Memphis Depay nousi Hollannin kaikkien aikojen ykköstykiksi
- Tässä Huuhkajien kokoonpano MM-karsintapeliin Puolaa vastaan
- Serbia pyytää fanejaan käyttäytymään – muutamassa vuodessa yli 700 000 euroa sakkoja
- Saksa tappioputkessa – näin Julian Nagelsmann kommentoi asemaansa
- Sunnuntain maaottelussa annetaan ihmisoikeuksille kyytiä
- Pahin mahdollinen toteutui – FIFA-virus iski Pariisiin
- Näin Englannissa reagoitiin suomalaisen huipputuomarin suoritukseen MM-karsinnoissa
- Kommentti: Cristiano Ronaldo loistaa Portugalin maajoukkueessa kahdesta yllättävästä syystä
- Islanti teki historiaa MM-karsinnoissa
- Islanti teki historiaa MM-karsinnoissa
- Kommentti: Cristiano Ronaldo loistaa Portugalin maajoukkueessa kahdesta yllättävästä syystä
- Huuhkajilla todella vaikea ilta Puolassa
- Haastattelu: Matias Siltanen hylkäsi jättitarjouksen kesän siirtoikkunan loppuhetkillä: ”Yhtäkkiä agentti laittoi mulle viestin”