Pelaajat ja kannattajat hämillään videoteknologiasta – nähdäänkö systeemiä vielä MM-kisoissa?
Kuva: Getty Images
MM-esiturnaus Confederations Cupissa nähdyt ongelmat videoteknologian kanssa on kansainvälisen jalkapalloliitto FIFA:n mukaan ratkaistava, jotta systeemiä voidaan käyttää ensi vuoden Venäjän MM-turnauksessa, kertoo BBC.
Jalkapallon säännöistä päättävän kansainvälinen elin IFAB määrää ensi maaliskuussa, käytetäänkö videoteknologiaa vuoden 2018 kisoissa.
Confederations Cupissa on toistaiseksi pelattu 12 peliä, ja videoteknologia on auttanut kuudessa pelin kannalta ratkaisevan tilanteen tuomitsemisessa.
– Olemme saaneet hyviä tuloksia (videoteknologian suhteen). Mutta monen asian on kehityttävä, sanoi FIFA:n erotuomaripäällikkö Massimo Busacca BBC:n mukaan.
Busaccan mukaan tuomarit ovat tuominneet edellä mainittujen kuuden tapauksen lisäksi 29 muutakin tilannetta oikein tarkistettuaan ne avustavan videotuomarin kanssa, ja FIFA rohkaisee sen jäsenmaita ottamaan teknologian käyttöön.
Systeemi on kuitenkin uusi ja monille hyvin hämmentävä. Niin kannattajat, pelaajat kuin joukkuetoimijat ovat valittaneet siitä, etteivät he tiedä, mitä tapahtuu, kun tuomarit keskustelevat päätöksenteosta avustavan videotuomarin kanssa.
Busaccan mukaan tuomarit tarvitsevat enemmän harjoitusta siihen, miten ja milloin teknologiaa käytetään. Hän lisäsi myös, että systeemiä voisi nopeuttaa.
Videoteknologia ja sen käyttö saivat sunnuntaina lisää kritiikkiä, kun Saksa voitti Kamerunin 3-1 Confederations Cupin B-lohkossa.
Kolumbialaistuomari Wilmar Roldan antoi keltaisen kortin Kamerunin kapteenille, Sebastian Sianille, vaikka rikkeen tekijä oli hänen joukkuekaverinsa, Ernest Mabouka.
Roldan keskusteli tilanteesta avustavan videotuomarin kanssa ja antoikin Sianille, väärälle miehelle, punaisen kortin.
Selvittelyä jatkui vielä tovi, kunnes erotuomari pyörsi tuomionsa ja ajoi rikkeen tehneen pelaajan, Maboukan, kentältä ulos.
Kamerunin päävalmentaja Hugo Broos on tilanteesta yhä hämillään.
– En ymmärtänyt sitä silloin, enkä ymmärrä sitä vieläkään, sanoi Broos BBC:n mukaan.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Argentiinan maajoukkuetoppari jätti jäähyväiset – 17 vuoden ura päätökseen
- Ilves iskuasemista toiseen osaotteluun – näin kävi Islannissa
- Joonas Rantanen uskoo HJK:n olevan oikealla tiellä – ”Voimme rakentaa jotain”
- HJK:lle murskavoitto eurokentillä!
- Italia yrittää melkoista kaappausta: Carlo Ancelotti maajoukkueen päävalmentajaksi?
- Luka Modrićin ura jatkuu!
- Norjalta yllätysveto MM-kisojen jälkeen – Donald Trumpin toiminnasta valitus
- Tuomareilta erityiskohtelua? Thomas Müller latasi rajun väitteen Lionel Messistä
- Ilves julkaisi tärkeän jatkosopimuksen
- Haastattelu: Tomas Galvez kertoi miksi valitsi Go Ahead Eaglesin uudeksi seurakseen
- Lähde: HJK hankkimassa Liverpoolin U21-joukkueen kapteenin
- Luka Smyth jättämässä VPS:n – maalitykki siirtyy Englannin kentille
- SuomiFutiksen tiedot: Mads Borchers jää HJK:hon
- Fabián Ruiz: MM-kultaa, EM-kultaa ja 50 ottelua ilman häviötä
- Tuomareilta erityiskohtelua? Thomas Müller latasi rajun väitteen Lionel Messistä
- FC Inter haki arvokkaan tasapelin Turkista – jatkopaikka ratkaistaan Turussa
- Luka Modrićin ura jatkuu!
- Valioliigassa muhii jättikauppa – mukana Jeff Bezos
- Haastattelu: Tomas Galvez kertoi miksi valitsi Go Ahead Eaglesin uudeksi seurakseen
- Real Madridin yllätysisku Barcelonaan? MM-kultasankarin kaappaus vireillä