IS: Veikkausliigassa säväyttänyt tähtipelaaja vapailla markkinoilla – viekö tie takaisin Suomeen?
Kuva: Juha Tamminen
Viime kaudella mestari IFK Mariehamnin avainpelaajiin kuulunut Diego Assis on purkanut sopimuksensa thaimaalaisen Thai Hondan kanssa, kertoo Ilta-Sanomat.
IFK Mariehamnin seurapomo Peter Mattsson vahvisti asian IS:lle. Assis ei onnistunut vakuuttamaan Thaimaassa. Peliaika jäi vähäiseksi, eikä brassipelaaja ollut kuin kolmesti avauskokoonpanossa.
Assis ehti pelata Veikkausliigassa IFK:ssa neljä kautta vuosina 2013-2016, joiden aikana kymppipaikalla viihtyvä brassi teki 24 maalia sadassa ottelussa. Assis kiinnostaa Suomessa ainakin IFK:ta ja aikaisemmin myös HJK on ollut miehen perässä.
Kiinnostusta saattaa löytyä myös muista Pohjoismaista, kuten Ruotsista, josta Assis siirtyi Ahvenanmaalle. Mattssonin mukaan seura ei ole vielä tehnyt peliliikettä tähtipelaajan suuntaan.
– Hän on loistava pelaaja ja pelasi täällä pitkään hyvin. On totta kai selvää, että olemme kiinnostuneita. Hän on ehdottomasti vaihtoehto meille, mutta painotan, ettemme ole miettineet asiaa vielä pitkälle tai tehneet mitään ratkaisuja, Mattsson kertoi IS:lle.
HJK:lla on ainakin tällä hetkellä tarvetta hyökkäyspäähän, sillä seura tiedotti maanantaina myyneensä Alfredo Morelosin Skotlantiin Rangersiin arviolla miljoonan euron siirtosummalla.
Lue IS:n juttu aiheesta tästä linkistä.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Donald Trump lausui pahaenteiset sanat Gianni Infantinosta: ”Jos hän on poissa…”
- Voidaanko puhua supertähdestä? – Internazionale pyytää nyt isoa kalaa
- HJK naaraamassa Serie A -maalivahdin – muuttuu saalistajasta saaliiksi
- Liitot kapinoivat Gianni Infantinoa vastaan – toimittaja vihjaa hurjasta suunnitelmasta
- Iso ero budjeteissa ei näkynyt – KuPS ja TPS tasasivat pisteet
- Käsittämätön tilanne – purkupallo aiheutti kolarin jalkapallo-ottelussa
- Romelu Lukaku näytti vihreää valoa suurseuralle – onko tässä tuleva kohde?
- Suru-uutinen: Lionel Messin isä on kuollut 68-vuotiaana
- Lehti: Gianni Infantinolla oli salasuhde – Uefa maksoi naisen ulos järjestöstä
- Katso video: Roman Eremenko täräytti yhden kauden upeimmista maaleista