HJK nousi haudan partaalta ja selvitti tiensä varmasti jatkoon Eurooppa-liigassa
Kuva: Juha Tamminen
Veikkausliigan kärjessä majaileva HJK selvitti tiensä Eurooppa-liigan toiselle karsintakierrokselle. Toisessa osaottelussa helsinkiläiset olivat walesilaista Connah’s Quay Nomadsia parempi lukemin 3-0.
Pelin henki oli selvä jo ennen ottelua. Avausottelussa hienosti 1-0-kotivoittoon venyneen Nomadsin ainoa tavoite oli selvitä ottelusta. Nomads yritti kaikin keinoin pitää pelin tasaisena, mutta tasoero tuli toisessa osaottelussa esiin. Nomads repi, raastoi ja puolusti jo ensimmäisestä osaottelusta tutulla miesvartioinnilla.
Rikkeitä vierasjoukkue teki paljon ja ensimmäisen kerran HJK pääsi käyttämään rikkeen hyödyksi 11. minuutilla. Moshtagh Yaghoubi vei isännät johtoon vapaapotkusta maalivahti John Danbyn suosiollisella avustuksella.
Nomads jätti miesvartioinnissaan vapaaksi vain keskuspuolustaja Aapo Halmeen, joka nostettiin toiseen osaotteluun avauskokoonpanoon. Halme nousikin ottelussa tärkeään rooliin. Suurin osaa avaavista syötöistä lähti Halmeen jalasta.
Onnistumisprosentti ei ollut lähelläkään täydellistä, mutta puolen tunnin kohdalla pitkä avaava syöttö onnistui. Syöttö löysi Demba Savagen, joka vapautti Akseli Pelvaksen hyvään tekopaikkaan. Pelvas viimeisteli varmasti pallon vasempaan yläkulmaan ja vei HJK:n 2-0-johtoon.
Toisella puoliajalla pelin kuva pysyi samanlaisena. HJK piti palloa ja Nomads jatkoi puolustamalla mies miestä vastaan. Pelvas nousi Klubin sankariksi tekemällä 55. minuutilla illan toisen osumansa vieden kotijoukkueen jo turvalliseen kolmen maalin johtoon.
Nomads sai joitain puolittaisia tilanteita vielä toisella puoliajalla, mutta kiri jäi lopulta laihaksi. Telia 5G Areenalla oli läpi ottelun todella hieno tunnelma ja katsojia ottelussa oli 6103, joka oli myös tämän kauden suurin yleisömäärä HJK:n kotiotteluissa.
HJK jatkaa yhteismaalein 3-1 Eurooppa-liigan toiselle karsintakierrokselle, jossa vastaan tulee makedonialainen FK Shkendija.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Suomalaistähti nimettiin oman sarjansa parhaaksi pelaajaksi
- Lehti: Huippujoukkue tiukasti Matias Siltasen perässä
- Kommentti: Jotain on pahasti pielessä, kun uhkeat kaunottaret varastavat huomion Sadio Manélta
- Järkyttävä video Walesin alasarjoista leviää – ”Pidättäkää hänet!”
- Ensimmäinen iso maa uhkaa vetäytyä MM-kisoista
- Haastattelu: Uutta seuraa etsivä Tatu Varmanen kertoi miksi jätti ruotsalaisseuran – ”Ei siinä olisi mitään järkeä…”
- Saudi-Arabian liigassa kuohuu, ja sillä voi olla kauaskantoisia seurauksia
- Suomalainen superlupaus sai hienon kunnianosoituksen
- Tv-yhtiön häikäilemätön idea avasi likaisen matopurkin Meksikossa
- TPS hakee osumaa siirtomarkkinoilta – nuorelle hyökkääjälle iso mahdollisuus Turussa
- Saudi-Arabian liigassa kuohuu, ja sillä voi olla kauaskantoisia seurauksia
- Ensimmäinen iso maa uhkaa vetäytyä MM-kisoista
- Suomalainen superlupaus sai hienon kunnianosoituksen
- Järkyttävä video Walesin alasarjoista leviää – ”Pidättäkää hänet!”
- Haastattelu: Uutta seuraa etsivä Tatu Varmanen kertoi miksi jätti ruotsalaisseuran – ”Ei siinä olisi mitään järkeä…”
- Tv-yhtiön häikäilemätön idea avasi likaisen matopurkin Meksikossa
- Expressen: Allsvenskanin suurseura Ibrahim Cissén kintereillä
- Bild: Anssi Suhonen löysi uuden seuran
- TPS hakee osumaa siirtomarkkinoilta – nuorelle hyökkääjälle iso mahdollisuus Turussa
- Aftonbladet: Miika Takkula haluaa tutun valmentajan AIK:hon – neuvottelut käynnissä