HJK:lle kaksi uutta sopimusta – PS Kemin maalitykki Valencic suuntaa Helsinkiin
Kuva: Juha Tamminen
PS Kemin slovenialainen tähtihyökkääjä Filip Valencic, 25, siirtyy Helsingin Jalkapalloklubiin loppukauden ja kaksi seuraavaa kautta kattavalla sopimuksella. Seurat tiedottivat siirrosta verkkosivuillaan.
PS Kemi saa siirrosta merkittävän siirtokorvauksen. Valencic saapui Kemiin viime vuoden elokuussa pelaten joukkueessa 32 ottelua ja viimeistellen 13 maalia.
Tällä kaudella hän on tehnyt Veikkausliigassa kahdeksan maalia ja antanut neljä maaliin johtanutta syöttöä.
HJK on kiinnittänyt myös Norsunluurannikolta kotoisin olevan Jean-Jacques Bougouhin, joka siirtyy Suomeen Venäjän liigan Ural Jekaterinburgista. 25-vuotiaan hyökkääjän sopimus Venäjällä päättyi tänä kesänä. Viime kaudella hän esiintyi Uralin paidassa kolmessa ottelussa.
– Sekä Filip että Jean-Jacques tuovat ihan uudenlaisia vaihtoehtoja hyökkäyspelaamiseemme. Valenčič pystyy pelaamaan monia rooleja hyökkäyspäässä ja hänellä on tältä kaudelta erinomaiset tehot Veikkausliigassa. Hänen aseenaan ovat tempokuljetukset ja vahva vasuri. Bougouhi omaa puolestaan hyökkääjälle vaarallisen yhdistelmän räjähtävää fyysistä voimaa ja teknisyyttä, kuvailee HJK:n päävalmentaja Mika Lehkosuo uusia hankintoja seuran tiedotteessa.
– Kausi on jo pitkällä. Pelitapamme on muotoutunut ja joukkue pelaa hyvin. Molempien uusien pelaajien on osoitettava sopeutumiskykyä meidän peliimme ja joukkueeseemme. Toisaalta katsomme jo pitemmällekin eli ensi kauteen.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- SJK:n pelaajat mukana Afrikan mestaruusturnauksessa – pääsivät kentälle avauskierroksella
- Virallista: KuPS hankki Pikkuhuuhkajista tutun pelaajan
- FotbollDirekt: Manasse Kusu neuvottelee lainasiirrosta Superettaniin
- The Athletic: Valioliigan halutuin tähti vaihtamassa seuraa tammikuussa
- Ilvekselle tärkeitä sopimuksia
- Serie A:sta rävähti karu tiedote: liiga perui suunnitelman, joka olisi voinut mullistaa sarjaohjelman
- Ongelmia paratiisissa? Ousmane Dembélén ja Luis Enriquen välillä kipunoi – tässä syy
- Somessa huippusuosion saavuttanut tili nosti HJK-juniorin, 8, valokeilaan – ”Se ei ole normaalia”
- Palaako Füllkrug Bundesliigaan?
- Benjamin Källman taas maalinteossa – maalipörssissä kolmantena