Lähde: FC Barcelona lähestynyt Benficaa luottopakista – kaatuvatko Man Unitedin haaveet?
Kuva: Getty Images
FC Barcelonan on kesän mittaan kerrottu havittelevan uutta puolustajaa vahvuuteensa.
Jo aiemmin seuran on ilmoitettu olevan Benfican Nelson Semedon perässä, mutta portugalilaisseuran miehelle asettama hinta on kääntänyt espanjan jättiseuran pois kauppapaikalta.
Tänään Football Espana kuitenkin uutisoi, että Barcelona olisi lähestynyt Benficaa Semedon hankkimisesta.
Monipuolinen puolustaja on pelannut 60 ottelua Benfican edustusjoukkueessa sen jälkeen, kun nousi kokoonpanoon nuorisotiimistä. Viime kaudella Semedo oli Benfican ykkösvalinta paikalleen. Mies pelasi kaiken kaikkiaan 47 ottelua viime kaudella, mukaan lukien kaikki Benfican Mestarien liigan ottelut. Lisäksi 23-vuotias nuorukainen on päässyt tekemään kuusi esiintymistä Portugalin maajoukkuepaidassa.
Myös Manchester Unitedin on kerrottu olevan Semedon perässä. Viimeisimpien tietojen mukaan Barcelonan urheilujohtaja Robert Fernandez olisi kuitenkin jo ollut yhteydessä Benficaan. Näin ollen aurinkoinen Katalonia vaikuttaa tällä hetkellä sateista Manchesteria todennäköisemmin nuoren puolustajan uudelta kodilta.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Fabrizio Romano: Kolumbialaistähti James Rodríguez siirtyy MLS:ään
- Eveliina Summanen saavutti hienon rajapyykin Tottenhamissa – ”Tämä merkitsee paljon”
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- Real Madridille paha isku Mestarien liigassa – tähtipelaaja sivuun molemmista Benfica-peleistä
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin