Petteri Forsell vapaa etsimään uutta seuraa: ”Emme ole vielä istuneet alas”

Petteri Forsell sai tylyn kohtelun puolalaisessa pääsarjajoukkueessa Cracoviassa. Sopimus purettiin ilman päteviä syitä ja nyt asiaa etenee FIFAn käsiteltäväksi. Forsell harjoittelee tällä hetkellä Allsvenskan-seura Örebron kanssa, kuten aiemmin kerroimme.
Forselle kertoi ruotsalaiselle svenskafans.com-sivustolle mietteet puolalaisseuran toiminnasta.
– Sellaista tapahtuu jalkapallossa. He tekivät väärin. Kirjoitin kolmen vuoden sopimuksen ja he vaihtoivat valmentajaa, eikä uusi valmentaja halunnut minua, joten he vain heittivät minut ulos joukkueesta, Forsell kertoi.
Ruotsalaisseura Örebron päävalmentaja Alexander Axen on Forsellille entuudestaan tuttu.
– Tunnen hänet jotenkuten, joten järjestimme niin, että tulen tänne muutamaksi päiväksi. Axen tietää, minkälainen pelaaja olen ja mitä hän minulta saa. Tämä ei ole tavallinen testi, mutta hän tietää, minkälainen pelaaja olen, Forsell sanoi.
Sopimusneuvotteluja ei ole vielä käyty, mutta Forsell kertoi, että hän on nyt vapaa etsimään uutta seuraa. Mieheltä kysyttiin liittymisestä Örebrohon.
– Eihän sitä koskaan tiedä. Sitä on vaikea sanoa, mutta emme ole vielä istuneet alas ja keskustelleet (siirrosta).
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Mutkaton suomalainen nettikasino
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Djurgården putosi Konferenssiliigasta – Jani Honkavaara kiitti kannattajia: ”Voimme olla ylpeitä”
- Malick Thiaw herättänyt Saksan suurseurojen kiinnostuksen
- Jani Honkavaaran Djurgårdenin eurotaival katkesi ylivertaisen valioliigajätin käsissä
- Ilves vahvisti ison jatkosopimuksen
- Joel Pohjanpalo Serie B:n kuukauden pelaaja!
- Valioliigaseurat upottanut Luis Enrique: ”Me tulemme farmariliigasta”
- Mikel Artetalta suuria puheita Arsenalin putoamisen jälkeen: ”Ansaitsimme paljon enemmän”
- Djurgården metsästää ihmettä Lontoossa – Jani Honkavaara: ”Ei tämä mahdotonta ole…”
- PSG Mestarien liigan finaaliin – espanjalaistähdeltä näyttävä suoritus
- Donald Trumpilta Venäjä-ehdotus FIFA:n Gianni Infantinolle: ”Se voisi olla kannustin”
- Joel Pohjanpalo Serie B:n kuukauden pelaaja!
- Jani Honkavaaran Djurgårdenin eurotaival katkesi ylivertaisen valioliigajätin käsissä
- Valioliigaseurat upottanut Luis Enrique: ”Me tulemme farmariliigasta”
- Ilves vahvisti ison jatkosopimuksen
- Simo Valakari paljasti syynsä jäädä Skotlannin jumbojoukkueeseen – HJK oli kiinnostunut
- Malick Thiaw herättänyt Saksan suurseurojen kiinnostuksen
- Djurgården putosi Konferenssiliigasta – Jani Honkavaara kiitti kannattajia: ”Voimme olla ylpeitä”
- Mikel Artetalta suuria puheita Arsenalin putoamisen jälkeen: ”Ansaitsimme paljon enemmän”
- Suomen Cupissa yllätystulos! Veikkausliigaseura laulukuoroon
- Katso: Toni Koskelan Kalmar pelaa vahvaa alkukautta – Anthony Olusanya iski maalin