Ykköseen tähyävä KTP hankki vahvistuksen Veikkausliigasta
Kuva: Juha Tamminen
Kakkosen lohko A:n kärkijoukkueisiin lukeutuva KTP on solminut loppukauden mittaisen sopimuksen keskikenttäpelaaja Said Ahmed Abdulkadirin kanssa.
Abdulkadir, 18, oli viimeksi kirjoilla Veikkausliigassa pelaavassa PS Kemissä, jonka kanssa hän purki sopimuksensa heinäkuussa. Aikaisemmin urallaan hän on pelannut PK-35 Vantaan ja ja Vantaan Jalkapalloseuran junioreissa.
Vantaalaislähtöinen pelaaja ehti pelata keväällä kaksi ottelua PS Kemin kanssa Suomen Cupissa, mutta loukkaantui viikko ennen sarjakauden alkua, joten debyytti Veikkausliigassa jäi tekemättä.
Abdulkadirin ja KTP:n tavoitteet ovat korkealla. Keskikenttäpelaajan sopimukseen kirjattiin optiot myös kahdesta seuraavasta kaudesta, mutta ne raukeavat, mikäli kotkalaiset eivät nouse kuluvan kauden päätteeksi Ykköseen.
–Sain hieman peliaikaa kahdessa Suomen cupin ottelussa sekä pelasin harjoitusotteluissa täysiä minuutteja. Sain valmennukselta hyvää palautetta otteistani, kunnes sitten nilkkavamma pakotti minut noin 10 viikon sairauslomalle. Nyt olen kuitenkin toipunut täyteen kuntoon ja valmis taistelemaan paikasta avauskokoonpanossa, Abdulkadir kertoo KTP:n tiedotteessa.
–Kotka on hyvä paikka nuorelle tulla kehittymään, sillä meillä on olosuhteet kunnossa. Samalla toivomme, että nämä nuoret nousisivat meidän kanssamme yhdessä ylemmille sarjatasoille, KTP:n hallituksen jäsen Jukka Mustonen kertoo.
KTP pelasi viimeksi Veikkausliigassa vuonna 2015, mutta kaksi peräkkäistä putoamista veivät seuran Suomen kolmanneksi korkeimmalle sarjatasolle Kakkoseen.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Laulaja vastasi kritiikkiin Jorginhon perheen kohtelusta: ”Se tekee minut surulliseksi, jos tunsitte olonne epämukaviksi”
- Tutkimus: Veikkausliiga-seura on maailman edelläkävijä yhdellä osa-alueella
- Yksi maailman menestyneimmistä seuroista pysyvästi ulkona MM-kilpailuista
- Tilastopalvelulla naurettava käsitys Veikkausliigasta – tässä on Suomen ”paras” joukkue
- Jorginho ottaa yhteen jättisuositun poptähden kanssa: ”Ilman faneja et olisi mitään”
- Antaako Argentiina muille tasoitusta erikoisessa MM-kenraalissa?
- Huuhkajat-pelaaja avasi maalitilinsä
- ”Todellinen ammattilainen” – Bundesliigan jätti solmi tärkeän jatkosopimuksen
- Mitä ihmettä? Valioliigalle jopa seitsemän Mestarien liiga -paikkaa
- Cristiano Ronaldo ulkona maajoukkueesta – taustalla pitkittynyt syy
- Antaako Argentiina muille tasoitusta erikoisessa MM-kenraalissa?
- Huuhkajat-pelaaja avasi maalitilinsä
- Jorginho ottaa yhteen jättisuositun poptähden kanssa: ”Ilman faneja et olisi mitään”
- Mitä ihmettä? Valioliigalle jopa seitsemän Mestarien liiga -paikkaa
- Uusi luku suomalaisessa jalkapallohistoriassa – Eremenkon veljekset palaavat yhteen
- Lisää muutoksia Huuhkajiin – odotettu debytantti
- Tilastopalvelulla naurettava käsitys Veikkausliigasta – tässä on Suomen ”paras” joukkue
- ”Todellinen ammattilainen” – Bundesliigan jätti solmi tärkeän jatkosopimuksen
- Cristiano Ronaldo ulkona maajoukkueesta – taustalla pitkittynyt syy
- Veikkausliigan lähiöseura valmistautuu historialliseen kauteen – ”Joukkue on valmis”