Jollen Danger Zone – Joel Pohjanpalon peliaika puhuttaa faneja: ”Se oli herättänyt ihmetystä”
Kuva: Getty Images
Eipä sitten alkanutkaan mikään voittoputki. Viime viikonloppuna otimme makoisan voiton, mutta viikolla tuli sitten turpiin. Pelasimme taas ihan kohtuullisen hyvin, mutta pääsyntimme tällä kaudella nousi taas esiin: päästimme helppoja maaleja. Varsinkin se Herthan voittomaaliksi jäänyt 2-1 oli ihan omaa hölmöyttämme.
[nosto tasoitus=”oikea”]Minä en itse ota kantaa valmentajan ratkaisuihin – sillä ne ovat nimenomaan valmentajan ratkaisuja – mutta tietysti olisin halunnut päästä pelaamaan.[/nosto]
Lopussa aloitimme sitten kirin, mutta se ei tuottanut kuin yhden maalin. Valitettavasti osallistuin tähän kiriin vain vaihtopenkillä. Minä en itse ota kantaa valmentajan ratkaisuihin – sillä ne ovat nimenomaan valmentajan ratkaisuja – mutta tietysti olisin halunnut päästä pelaamaan. Sen verran kuitenkin seurasin mediaa ja fanien reaktioita, että penkillä istumiseni oli ilmeisesti herättänyt vähän ihmetystä. Se on hieno huomata, että ainakin fanit kaipailevat minulle vastuuta. Valmis olen hyppäämään kehiin milloin vain ja kuten monta kertaa olen sanonut, kunnossa olen kyllä. Meillä on paljon pelejä ja paljon hyviä pelaajia. Päätöksiä tulee kauden aikana suuntaan ja toiseen.
Sen verran kuitenkin seurasin mediaa ja fanien reaktioita, että penkillä istumiseni oli ilmeisesti herättänyt vähän ihmetystä.Veikkaan, että sunnuntaina nähdään paidassamme HSV:ta vastaan uusi kärkimies. Argentiinalainen Lucas Alarion pelilupa-asiat on saatu vihdoin kuntoon. Hän on tehnyt kovaa jälkeä Argentiinan sarjassa ja kaverin siirtosumma, 24 miljoonaa euroa, kertoo arvostuksesta. Harjoituksissa olen nähnyt, että kyllä mies jalkapalloa osaa pelata. Katsotaan, miten kauan sopeutuminen saksalaiseen pelitempoon ja eurooppalaiseen elämäntapaan (kuten kielitaitoon) kestää. Alario saattaa hyvinkin olla avauksessa jo sunnuntaina. Jos ei, hän tulee varmasti vaihdosta kentälle. Tuohon hintaan voisi odottaa paljonkin tulosta tulevan. Kilpailu on kovaa huippusarjoissa ja -seuroissa. Siihen pitää olla valmis. Pitää vain tehdä koko ajan parhaansa ja olla iskussa, kun näyttöpaikka tulee. Siihen tämän kaikki perustuu. Alariosta tulee varmasti olemaan iloa joukkueelle ja se on aina iso asia. Meidän kautemme on alkanut paljon suunniteltua heikommin, joten pikkuhiljaa pitää aloittaa kipuaminen sarjataulukossa. Tarkoittaa, että pikkuhiljaa niitä voittoja pitää tulla enemmänkin.
Oma pää tarkemmin, paikoista sisään ja sunnuntaina tulee voitto. Toivon mukaan olen itse sitä juhlimassa kentällä. Valmis siihen ainakin olen.Me pelaamme optimistista jalkapalloa, ehkä joskus jopa liiankin hyökkäysvoittoisesti. Sitä kautta puolustuspelaamisemme on jäänyt vähän ohueksi ja oma verkko on heilunut aivan liikaa. Oma pää tarkemmin, paikoista sisään ja sunnuntaina tulee voitto. Toivon mukaan olen itse sitä juhlimassa kentällä. Valmis siihen ainakin olen. Huuhkajien ja Bayer Leverkusenin hyökkääjä Joel Pohjanpalo on SuomiFutis-sivuston asiantuntija, jonka ”Jollen Danger Zone” tuo iloa lukijoillemme kolumnien ja videoiden muodossa (uutinen).
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Romano: Ranskan maajoukkuetähti on saamassa ison diilin
- Cristiano Ronaldon painostus pysäytti Karim Benzeman siirron
- Virallista: Casper Terho siirtyy Hollantiin – lainasopimuksessa osto-optio
- Ranskalaismedian tiedot: Glen Kamarasta uusi tarjous
- Huhut Matias Siltasen ympärillä kiihtyvät – näin seurapomo kommentoi ruotsalaismedialle: ”Se pitää paikkansa”
- Expressen: KuPS lähellä ulkomaalaispelaajan hankintaa
- HJK:n Viljamaa ottaa jättiaskeleen urallaan – siirto Juventukseen
- Kaikki jalkapallon miesten Suomen Cupista 2026
- FM: Glen Kamara olisi halunnut siirtyä takaisin Englantiin
- Kiinan presidentti saattoi katsoa KuPSin ottelua
- FM: Glen Kamara olisi halunnut siirtyä takaisin Englantiin
- Kiinan presidentti saattoi katsoa KuPSin ottelua
- Analyysi tuo esiin epämiellyttäviä totuuksia Leo Waltan siirtospekulaatioista
- Kuva Italian alasarjatuomarista levisi maailmalla – miehet ovat rynnänneet katsomoihin
- Juuri nyt: KuPSin Otto Ruoppi siirtyy Bundesliigaan
- Lähde: Huuhkajien keskikenttäpelaajaa on estetty siirtymästä Englantiin
- Karim Benzema suuttui ja meni lakkoon – seura yrittää korjata tilanteen
- Huuhkajien Ville Koski siirtyy Espanjan La Ligaan
- Manchester Cityn akatemian kasvatti IFK Mariehamniin
- HJK:n Viljamaa ottaa jättiaskeleen urallaan – siirto Juventukseen