Arsenal-kapteeni puolustaa lähtöhuhuissa pyöriviä tähtipelaajia: ”He ovat ansainneet paikkansa”
Kuva: Getty Images
Arsenalin kapteeni, saksalaispuolustaja Per Mertesacker puolusti maanmiestään Mesut Öziliä ja chileläistähti Alexis Sanchezia, joiden epäillään lähtevän seurasta tammikuussa tai ensi kesänä.
Sekä Özilin, 29, että Sanchezin, 28, sopimus on päättymässä kuluvan kauden jälkeen, eikä kumpikaan ole toistaiseksi osoittanut halukkuutta uuden kontrahtin allekirjoittamiseen.
Sanchez oli useiden lehtitietojen mukaan lähellä lähteä Arsenalista jo tänä kesänä siirtoikkunan loppumetreillä. Özil on viime viikkoina yhdistetty muun muassa Internazionale Milanoon ja Manchester Unitediin.
Myös Arsenalin manageri Arsene Wenger myönsi hiljattain, että seuran on varauduttava siihen, että molemmat tähtipelaajat lähtevät mahdollisesti vuodenvaihteessa.
Mertesackerin mukaan Özil ja Sanchez ansaitsevat yhä paikkansa, vaikka heidän tulevaisuutensa onkin sumun peitossa.
– Kaikkien on tehtävä työnsä sataprosenttisesti, muutoin he eivät kelpaa kentälle. Niin kauan kuin kaikki ymmärtävät sen, niin meillä on kaikki hyvin eikä se ole minulle ongelma. Jos minulla olisi toisenlainen tunne, niin kävisimme sen läpi, sanoi Mertesacker Goalin mukaan.
– Minulla ei ole ongelmaa pelaajien kanssa, joilla on viimeinen sopimusvuotensa käynnissä. Se koskee myös minua, lisäsi saksalainen, joka on siirtymässä kuluvan kauden jälkeen Arsenalin akatemian manageriksi.
– Minulle ainoa ongelma on, jos joku ei ole täysin sitoutunut meidän toimintaamme. Vaikka sinulla olisi viimeinen sopimusvuotesi menossa, niin sinun on näytettävä arvosi jokaikinen päivä pysyäksesi täällä tai saadaksesi sopimuksen jostain muualta.
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Linda Sällströmin viimeisessä Helmarit-kotiottelussa meni kaikki pieleen: ”Harmittaa ja hävettää”
- Helmarien surkea peliesitys kuitattiin Tanskassa yhdellä tylyllä lauseella
- Juhlaottelusta täyskatastrofi: Tanska piti Helmareille jalkapallon oppitunnin
- Lamine Yamal sanoi yhden lauseen, joka sai Real Madrid -yhteisön raivon partaalle
- Haastattelu: Joel Pohjanpalo haluaa nostaa Palermon Serie A:han – kertoi myös mielipiteensä Huuhkajien pelitavasta
- Jarkko Wiss myönsi yhden ongelman KuPS:n europelissä
- Haastattelu: Anthony Olusanya haluaa nostaa Kalmarin Allsvenskaniin – ”Olen jo pitkään halunnut pelata siellä”
- KuPS vieraili Islannissa – Konferenssiliigassa harmittava tulos
- Veikkausliigan karsinta alkoi – avausosassa selvä voittaja!
- Lionel Messi: Uusi sopimus!
- Lamine Yamal sanoi yhden lauseen, joka sai Real Madrid -yhteisön raivon partaalle
- Haastattelu: Joel Pohjanpalo haluaa nostaa Palermon Serie A:han – kertoi myös mielipiteensä Huuhkajien pelitavasta
- Helmarien surkea peliesitys kuitattiin Tanskassa yhdellä tylyllä lauseella
- Rafa Benítez tekemässä historiallisen valmentajasopimuksen
- Juhlaottelusta täyskatastrofi: Tanska piti Helmareille jalkapallon oppitunnin
- Linda Sällströmin viimeisessä Helmarit-kotiottelussa meni kaikki pieleen: ”Harmittaa ja hävettää”
- Jarkko Wiss myönsi yhden ongelman KuPS:n europelissä
- Haastattelu: Anthony Olusanya haluaa nostaa Kalmarin Allsvenskaniin – ”Olen jo pitkään halunnut pelata siellä”
- Ennakkopaketti liigakarsintaan TPS-KTP: Mistä näet pelin, kommentit
- Lionel Messi: Uusi sopimus!