Kommentti: FC Inter veti alta kaikkien rimojen – ”Se oli häpeällistä!”
Kuva: Juha Tamminen
”Se, mitä me voimme antaa takaisin on, että voitamme pelejä. Meidän täytyy olla korkealla sarjataulukossa.”
Näin sanoi FC Interin paluumuuttaja Timo Furuholm minulle ennen kauden alkua Veikkausliigan avaustilaisuudessa. Furuholm palasi Turkuun pitkältä ulkomaanreissulta ja puki tutun ja turvallisen sinimustan pelipaidan päälle. Tavoitteet olivat korkealla. Olihan Inter hankkinut kovia pelimiehiä. Puitteet olivat kunnossa ja fysio-osaamista hankittiin aina rapakon takaa saakka. Kaiken piti olla kunnossa.
No, ei ollut. Päävalmentaja Shefki Kuqi ei onnistunut vieläkään voittamaan kahta ottelua peräkkäin Veikkausliigassa ja kengän kuva koristi miehen ahteria elokuussa. Sekin saattoi olla jopa liian myöhään. Kauden kynnyksellä hyökkäyskalusto sen kuin vahvistui. HJK:ssa säväyttänyt Macoumba Kandji liittyi joukkueeseen ja hänen sopimusta jatkettiin kauden loppuun saakka. Kultapoika Mika Ojala palasi myös kotiin heinäkuussa.
Eilen, maanantaina, Inter voitti sarjataulukon häntäpäässä rimpuilevan Helsingin IFK:n kotikentällään 1442 katsojan edessä ja varmisti sarjapaikkansa. Kausi on ollut pettymys, eikä siinä sinänsä mitään. Sellaista sattuu jalkapallossa. Mutta se, mitä Interin kopissa tapahtui ottelun jälkeen, oli häpeällistä!
Ja se, että Interin mediavastaava koki vielä oikeaksi ratkaisuksi videoida tuon tapahtuneen ja julkaista Twitter-tilillä, oli kaikkien rimojen alitus.
Interin pelaajat, Veikkausliigan tasolla hyvin palkatut pelaajat, juhlivat ottelun jälkeen säilymistä kuin mestaruutta. Muun muassa kovin tavoittein seuraan palannut Furuholm juhli sarjapaikkaa ilman paitaa. Katso video alta, jos et näe, voit katsoa sen täältä. (Juttu jatkuu videon alla.)
Sarjapaikka ensi kaudelle varmistettu ja tunnelmat kopissa sen mukaiset!
#fcinterturku #intertainment #veikkausliiga
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- FotbollDirekt: KuPS neuvottelee ruotsalaishyökkääjän kanssa
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Leo Walta sai miljoonasiirron!
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- Fifa-pomo haluaa Venäjän takaisin
- Romano: Ranskan maajoukkuetähti on saamassa ison diilin
- Cristiano Ronaldon painostus pysäytti Karim Benzeman siirron
- Virallista: Casper Terho siirtyy Hollantiin – lainasopimuksessa osto-optio
- Ranskalaismedian tiedot: Glen Kamarasta uusi tarjous
- Huhut Matias Siltasen ympärillä kiihtyvät – näin seurapomo kommentoi ruotsalaismedialle: ”Se pitää paikkansa”
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Cristiano Ronaldon painostus pysäytti Karim Benzeman siirron
- Expressen: KuPS lähellä ulkomaalaispelaajan hankintaa
- Leo Walta sai miljoonasiirron!
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- FM: Glen Kamara olisi halunnut siirtyä takaisin Englantiin
- Huhut Matias Siltasen ympärillä kiihtyvät – näin seurapomo kommentoi ruotsalaismedialle: ”Se pitää paikkansa”
- Fifa-pomo haluaa Venäjän takaisin
- Ranskalaismedian tiedot: Glen Kamarasta uusi tarjous
- Romano: Ranskan maajoukkuetähti on saamassa ison diilin