ManU:n legendavahti kertoo, miten hän pysäytti ratkaisevan pilkun Mestarien liigan finaalissa
Kuva: Getty Images
Manchester Unitedin entinen hollantilaismaalivahti Edwin van der Sar kertoi FourFourTwon haastattelussa, että hänen torjunnassaan ei ollut pelkästä tuurista kyse, kun hän pysäytti Chelsean Nicolas Anelkan ratkaisevan rangaistuspotkun vuoden 2008 Mestarien liigan loppuottelussa Moskovassa.
Varsinaisen peliajan ja jatkoajan päätteeksi peli oli yhä tilanteessa 1-1, ja Moskovan sateisessa illassa oli vuorossa rangaistuspotkukilpailu.
Nykyään Ajaxin toimitusjohtajana toimiva van der Sar, 46, oli tehnyt kosolti taustatöitä ja opetellut Chelsean pelaajien rangaistuspotkurutiineja.
– Muistan, että opettelin Chelsean rangaistuspotkuja DVD:ltä ennen ottelua. Analysoin esimerkiksi noin 40 pilkkua, jotka Frank Lampard oli vetänyt sitä ennen.
Molempien joukkueiden ensimmäiset kaksi laukojaa onnistuivat. Kolmannella kierroksella Chelsea-vahti Petr Cech torjui Unitedin Cristiano Ronaldon pilkun.
Seuraavat neljä laukojaa onnistuivat jälleen, ja lontoolaisseuran kapteenilla John Terryllä oli mahdollisuus laittaa ottelu pakettiin. Terry liukastui kuitenkin laukoessaan ja kuti kilpistyi tolpan kautta ohi.
Anderson (ManU), Ramires (Chelsea) ja Ryan Giggs (ManU) toimittivat pilkkunsa sisään. Koitti Anelkan vuoro.
– Tein paljon muistiinpanoja ja huomasin, että Nicolas Anelka laukoi lähes kaikki rangaistuspotkunsa maalivahdin oikealle puolelle.
– Myöhemmin kuulin, että myös Chelsea oli tehnyt kotiläksynsä ja saanut selville, että minä hyppäsin yleensä oikealle puolelleni. Luulen, että heidän pelaajiaan ohjeistettiin ampumaan minun vasemmalle puolelleni. Aavistin, että Anelka ampuisi kuitenkin toiselle puolelle, ja lopulta niin kävikin.
Manchester United voitti rangaistuspotkukilpailun lukemin 6-5.
– Kun olin torjunut Anelkan pilkun, tuntui kuin olisin irtaantunut tästä maailmasta muutamaksi sekunniksi. En usko, että tulen ikinä kokemaan hurmioituneempaa hetkeä kuin silloin, kun tajusin, että voitimme juuri Mestarien liigan ja että kaikki joukkuekaverini juoksivat minua kohti. Se oli koko urani huippuhetki.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Itävalta yrittää pysäyttää Lamine Yamalin – ”Kaikki jalkapallon ystävät rakastavat katsoa”
- LIVESEURANTA: Itävalta haastaa Espanjan!
- Belgian pelaajat riitelivät kentällä ennen ihmenousua – ”Joskus sellaista tarvitaan”
- ”Ei ikinä punainen kortti” – Yhdysvallat joutuu seuraavaan MM-peliinsä ilman ykköshyökkääjäänsä
- Englannilla fyysisesti mahdoton tehtävä MM-kisoissa – ”Valtava etu Meksikolle”
- Marokon MM-tähti siirtyy Bayern Müncheniin
- Yhdysvallat jatkoon MM-kisoissa – ykköstykki katseli punaista
- Yksi MM-kisojen hurjimmista trillereistä – Belgia nousi kuilun partaalta jatkoon
- MM-jymypaukku lipui Kongon käsistä – Harry Kane ampui Englannin neljännesvälieriin
- L’Équipe: Glen Kamara jätettiin ulos Rennesin harjoituskaudelta
- FIFA selitti, miksi Saksan kohuttu jatkoaikamaali hylättiin
- Jürgen Klopp: järisyttävä MM-huhu alkaa levitä
- L’Équipe: Glen Kamara jätettiin ulos Rennesin harjoituskaudelta
- LIVESEURANTA: Englanti jatkaa MM-neljännesvälieriin! Harry Kane nousi sankariksi
- Yksi MM-kisojen hurjimmista trillereistä – Belgia nousi kuilun partaalta jatkoon
- Erling Haalandin viime hetken maali jäi ärsyttämään vastustajan leirissä – ”Juuri niin tänään kävi”
- Chelsean jättänyt Jimi Tauriainen löysi uuden seuran
- Lionel Messillä ja Kylian Mbappélla kuusi osumaa – ranskalaistähti kommentoi maalipörssin tilannetta
- Veikkausliigasta tuttu maalitykki Ashley Coffey löysi uuden seuran
- Brasilian luottopelaaja sivussa neljännesvälierästä – MM-kisat ohi?