Sedu Koskinen paljastaa kuinka paljon hän hävisi rahaa FC Hakan omistajana

Yökerhobisneksistään paremmin tunnettu Sedu Koskinen oli vuosina 2008-2010 veikkausliigaseura FC Hakan pääomistaja. Nyt hän on paljastanut kirjassaan kuinka paljon häneltä upposi rahaa valkeakoskelaisseuran pyörittämiseen.
– Loppuvuoteen 2009 mennessä olin ehtinyt upottaa projektiin omia rahojani varmaan sellaiset pari miljoonaa euroa, Koskinen kertoo.
Koskinen kertoo tienneensä, että Suomessa urheilubisnes ei ole kannattavaa ilman pelaajakauppoja ja europelejä. Hän halusi kuitenkin toteuttaa unelmansa jalkapalloseuran omistamisesta.
Jalkapalloseura FC Jokerien kanssa epäonnistunut Hjallis Harkimo varoitteli Koskista urheilubisneksen vaikeudesta, mutta häntä ei rahan meno siinä kohtaa vaivannut. Mies laski, että pystyisi laittamaan rahaa seuraan miljoona euroa vuodessa.
Iso takaisku oli investointipankki Lehman Brothersin konkurssi ja Intera Partnersin kanssa käytyjen sijoitusneuvottelujen kariutuminen.
Lopulta vuonna 2009 Koskinen irtisanoi koko Hakan hallituksen ja vapautti kaikki toiminnassa mukana olleet taloudellisesta vastuusta. Hän otti velat yksin vastuulleen.
Koskinen joutui myymään Helsingin Kampissa sijainneen asuntonsa, josta saadut voitot menivät kokonaisuudessaan Hakan pelastamiseen. Lopulta velat olivat niin suuret, että kokenut yrittäjä maksoi niitä joulukuuhun 2016 asti.
– Kaikki kaatui niskaani, jolloin pankki iski kimppuuni. Velat muuttuivat henkilökohtaisiksi. Se oli pitkä ja raskas prosessi.
Asiasta uutisoi ensimmäisenä Iltalehti.
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Simo Valakari valittiin Skotlannin toisen sarjatason kuukauden valmentajaksi
- Italopodcast: Gennaro Gattuson voitokas alku & Derby d’Italia
- Valmentaja vahvisti: Lukas Hradecky kaksi kuukautta sivussa pelikentiltä
- Axel Kouame vastasi Jani Honkavaaran kommentteihin: ”Jokaisella on oikeus mielipiteeseensä”
- Maajoukkuepodcast: Mitä nyt Huuhkajat?
- Brittifutispodcast: Tottenhamissa ei enää sama vanha Levy
- Haastattelu: Nikolas Talo, 22, jätti FC Hakan ja siirtyi Ruotsiin – kertoi mielipiteensä Andy Smithistä: ”Ei siinä ollut mitään järkeä”
- Takavuosien futistähden yli 200 000 euron taidekokoelma varastettiin oudolla tavalla – vyyhti purkautui someviestin kautta
- Christian Eriksen löysi uuden seuran
- Brasilian jalkapallopomo raivostui tappion jälkeen: ”Pelasimme tuomareita, poliisia ja pallopoikia vastaan”

- Maajoukkuepelaaja sai kuulla KuPSin kiinnostuksesta päivä ennen siirtoikkunan sulkeutumista: ”En suunnitellut lähteväni, mutta…”
- Takavuosien futistähden yli 200 000 euron taidekokoelma varastettiin oudolla tavalla – vyyhti purkautui someviestin kautta
- Maajoukkuepodcast: Mitä nyt Huuhkajat?
- Brittifutispodcast: Tottenhamissa ei enää sama vanha Levy
- Christian Eriksen löysi uuden seuran
- Pikkuhuuhkajat nappasi toisen murskavoiton – Mika Lehkosuolta kiitokset pelaajilleen: ”Pitää antaa iso kunnia siitä”
- Valmentaja vahvisti: Lukas Hradecky kaksi kuukautta sivussa pelikentiltä