TS: TPS:n pelaajabudjetti uuteen uskoon liiganousun myötä – ”Euromäärää kasvatetaan aika reilusti”
Ensi kaudeksi Veikkausliigaan nouseva Turun Palloseura joutuu nostamaan pelaajabudjettiaan roimalla kädellä, kertoo Turun Sanomat.
TPS urakoi tällä kaudella Ykkösessä hieman alle 200 000 euron pelaajabudjetilla. Pääsarjassa vähiten rahaa ennen kautta kertoi käyttävänsä PS Kemi, joka ilmoitti pelaajabudjetikseen 330 000 euroa. Yhden kauden visiitin Veikkausliigaan tehnyt JJK ilmoitti kauden alussa pelaajabudjetikseen 370 000 euroa.
FC TPS Turku Oy:n hallituksen puheenjohtaja Jouko Peräaho uskoo, että TPS on kilpaillut myös Ykkösessä isomman budjetin seuroja vastaan.
– Euromäärää joudutaan aika reilusti kasvattamaan, se on ihan selvä. Mutta yritämme olla tehokkaita. Luulen, että ykkösessä on ollut tällä kaudella aika paljon isompiakin budjetteja kuin meillä, Peräaho toteaa Turun Sanomille.
Taloudelliset realiteetit vaikuttavat Peräahon mukaan luonnollisesti myös ensi kauden tavoitteisiin.
– Kyllä ensi kauden selkeä tavoite on, että säilytämme sarjapaikkamme. Turha meidän on esittää haihatuksia, että ensi kaudella taistellaan mitalista, se on itsestään selvää.
- Entinen huippupelaaja on sitäkin parempi valmentaja – Filipe Luís teki historiaa AS Monacossa
- Lukas Hradecky vei suomalaisten kohtaamisen eurokentillä
- KuPSin europelissä rikottiin ennätys
- KuPSia lyödään Belgiassa kuin vierasta sikaa – ”Äärimmäisen heikko etenkin jalkapallotaitojensa puolesta”
- KuPSin pistetili auki Konferenssiliigassa!
- Maajoukkueessa lopettanut Cristiano Ronaldo voi yhä voittaa mitalin Portugalin kanssa
- Arvio: Ronaldo-elokuva on sisällöllisesti kalseaa pullistelua – vika ei ole dokumentin kohteen
- Suomalaisseuroille määrätty pistevähennyksiä
- Analyysi: Cristiano Ronaldon uran viisi parasta maaottelua
- Näkökulma: Portugali ei olisi sama ilman Cristiano Ronaldoa – yksi mies muutti kokonaisen jalkapallomaan
- KuPSin europelissä rikottiin ennätys
- KuPSia lyödään Belgiassa kuin vierasta sikaa – ”Äärimmäisen heikko etenkin jalkapallotaitojensa puolesta”
- Lukas Hradecky vei suomalaisten kohtaamisen eurokentillä
- Suomalaisseuroille määrätty pistevähennyksiä
- Haastattelu: ”Meidän on onnistuttava kaikessa” – Pikkuhuuhkajat historiallisen tempun äärellä
- Maajoukkueessa lopettanut Cristiano Ronaldo voi yhä voittaa mitalin Portugalin kanssa
- KuPSin pistetili auki Konferenssiliigassa!
- Virallista: Kapteeni poistuu TPS:stä – ”En vaihtais päivääkään”
- Jacob Friis latasi SuomiFutikselle suoraan Glen Kamarasta: ”Sillä on seurauksia”
- Arvio: Ronaldo-elokuva on sisällöllisesti kalseaa pullistelua – vika ei ole dokumentin kohteen