Bayern Münchenin uusi hyökkääjä selvillä? – valmentaja vahvisti kiinnostuksen
Bayern Münchenin hyökkääjäongelmat ovat olleet tämän kauden aikana paljon otsikoissa. Jopa joukkueen ainoa 9-paikan pelaaja Robert Lewandowski on kertonut, ettei nykyinen tilanne ole optimaalinen ja seuran tulisi hankkia myös toinen keskushyökkääjä.
Huhuissa on esiintynyt muun muassa joukkueen entinen pelaaja Mario Gomez ja Bayer Leverkusenin Stefan Kiessling, mutta nyt huhujen sijaan on saatu tietoa konkreettisesta kiinnostuksesta.
Nimittäin Hoffenheimin valmentaja Julian Nagelsmann kertoi seuran Twitter-tilin mukaan, että Bayern München on kiinnostunut joukkueen hyökkääjästä Sandro Wagnerista.
– Olemme tienneet jo jonkin aikaa, että Bayern on kiinnostunut Sandro Wagnerista.
Tämän jälkeen Nagelsmann vihjasi, että myös pelaajalla voisi olla kiinnostusta siirtoa kohtaan.
– Myös Sandron kiinnostus on tiedossamme, mutta kuten kaikkien pelaajiemme kanssa, ilmoitamme jostain vasta sitten, kun on jotain ilmoitettavaa.
29-vuotias Wagner on pelannut tällä kaudella Hoffenheimin paidassa 15 ottelussa. Maaliverkko on heilunut hänen toimestaan kuusi kertaa ja maalisyöttöjä on kasassa neljä.
Siirtohuhuun lisämaustetta tuo myös se, että juurikin Nagelsmann on mainittu useaan otteeseen spekulaatioissa Bayernin ensi kauden valmentajasta.
- Liverpool koki yllätystappion – Kaan Kairisen joukkue oli lähellä jysäyttää Real Madridia vastaan
- Suomalaishuippu kohtaa Real Madridin Mestarien liigassa
- Virallista: Juhani Ojala lopettaa uransa
- Haastattelu: Alexander Ring lopettaa uransa levollisin mielin
- Jacob Friis latasi SuomiFutikselle suoraan Glen Kamarasta: ”Sillä on seurauksia”
- Haastattelu: ”Meidän on onnistuttava kaikessa” – Pikkuhuuhkajat historiallisen tempun äärellä
- Glen Kamara pudotettiin maajoukkueesta – taustalla viime tauon tapahtumat?
- Katso: Pikkuhuuhkajien joukkue nimetty EM-jatkokarsintoihin
- Jacob Friis nimesi Huuhkajat – Pikkuhuuhkajien keskikenttämies nousee A-maajoukkueeseen
- Virallista: Kapteeni poistuu TPS:stä – ”En vaihtais päivääkään”
- Jacob Friis latasi SuomiFutikselle suoraan Glen Kamarasta: ”Sillä on seurauksia”
- Jude Bellinghamin isä iski 7 maalia Englannille murskavoitossa
- Haastattelu: ”Meidän on onnistuttava kaikessa” – Pikkuhuuhkajat historiallisen tempun äärellä
- Virallista: Ilveksen pelaaja siirtyy IF Gnistaniin
- 17-vuotiaalle suomalaislupaukselle jättisiirto – ”Merkittävä siirtokorvaus”
- Haastattelu: Kiinnostaako jääminen Veikkausliigaan, Jonathan Svedberg?
- Jacob Friis nimesi Huuhkajat – Pikkuhuuhkajien keskikenttämies nousee A-maajoukkueeseen
- Lähde: Kuolemaan johtaneessa törmäyksessä mukana ollut maalivahti murtui – joutui rajun ryöpytyksen kohteeksi
- Katso: Pikkuhuuhkajien joukkue nimetty EM-jatkokarsintoihin
- Virallista: Kapteeni poistuu TPS:stä – ”En vaihtais päivääkään”